Ponta de São Lourenço oli Madeiran matkan ensimmäinen vaellus ja samalla myös ensimmäinen teltassa yöpyminen saarella. Retken ensimmäisestä päivästä tuli tähänastisen retkeilyelämäni kamalin kokemus, mutta samalla kun saari näytti meille voimansa, se myös heti seuraavana päivänä paljasti kauneutensa koko mahtavuudessaan. PR8 oli kuitenkin matkamme yksi hienoimmista vaelluksista ja suosittelen sen ehdottomasti kokemaan – joskin vain hyvällä säällä.
Boltilla kohti Ponta de São Lourençoa
Ensimmäisen etätyöviikon lähestyessä loppuaan lähestyi myös ensimmäinen suunnittelemamme vaellus Ponta de São Lourençoon. Torstai-iltana pakkasimme rinkat, kävimme kaupassa ostamassa eväät ja valmistauduimme lähtemään perjantaina hyvissä ajoin päästäksemme ennen pimeää telttapaikalle. Perjantaina lätkäisin työläppärin kiinni ja hyppäsimme aikaa säästääksemme Boltin kyytiin ja kohti reitin lähtöpaikkaa.
Saavuimme parkkipaikalle alkuillasta, ja vaikka paikalla olikin vielä autoja, oli suurin ruuhka jo hellittänyt. Ennen reitille lähtöä maksoimme vielä “sisäänpääsymaksun”, jonka maksuohjeet olivat reitin alussa olevassa kyltissä ja lähdimme matkaan.
Reitti alkaa portailla ja leveällä polulla alas laaksoon, jonka jälkeen noustaan ylöspäin kohti hienompia maisemia.Miradouro de São Lourenço näköalapaikka tulee vastaan pian kallioiden takaa ja paikasta avautuu hieno näkymä merelle sekä mielenkiintoiseen merestä nouseviin kivimuodostelmiin. Näköalapaikka oli tähän aikaan melko ruuhkainen, joten päätin itse jäädä rinkan kanssa väljemmille vesille ja nauttia maisemista polun varrelta. Näköalapaikalla tuuli alkoi myös olla epämiellyttävän kova, joten tästäkin syystä jäin hieman suojaisampaan paikkaan odottamaan ja ottamaan kuvia. Tässä vaiheessa en kuitenkaan ollut huolissani tuulisuudesta, sillä ajattelin, että avoimella paikalla ja meren läheisyydessä nyt tuulee. Sain kuitenkin pian todeta, että tuulet voivat Madeiralla olla hieman erilaista luokkaa kuin mihin olen tottunut.
Melkein tuulen viemää
Matka jatkui pian eteenpäin kohti telttapaikkaa polun mutkitellessa ja noustessa kallion kupeessa maisemia ihaillessa. Pian polku kuitenkin laskeutui kohti kapeahkoa kohtaa, josta molemmilta puolilta oli pudotus mereen. Korkeat paikat eivät ole itselleni niitä mieluisimpia, joten olin iloinen, että polun vieressä oli vaijeria, josta tarttua kiinni. Astuessani avoimeen kohtaan polulla tuuli iski kuitenkin vasten kasvoja sellaisella voimalla, että henki salpautui ja takerruin heiluvaan vaijeriin kuoritakin lepattaessa ja hupun hakatessa naamalle niin, ettei eteensä nähnyt. Lähdin etenemään tuulessa hitaasti kunnes tajusin, että en pysty enää liikkumaan eteenpäin tai nostamaan jalkaa ylös ilman, että minä ja rinkka lennämme johonkin suuntaan polulta.
Paniikissa tilanteesta kävin istumaan polulle ja kyhjötin paikallani täydessä siilipuolustuksessa useiden minuuttien ajan. Tiesin, ettei tähän paikkaan voi loputtomaksi aikaa jäädä, mutta noiden muutamien minuuttien ajan pelko tuossa tilanteessa oli niin lamauttava että toimintakyky tuntui valuvan tuulen mukana kohti merta.
Hetken itseni keräilyn jälkeen sain kuitenkin normaalit toimivat aivoni takaisin ja tein tilanteesta pikaista analyysia. Käveleminen rinkka selässä eteenpäin tuossa tuulessa ei olisi vaihtoehto, kuten ei rinkan hylkääminenkään eli piti pyrkiä etenemään toisella tavalla. Päädyin ensin kokeilemaan rapu-kävelyn tyylistä peppuetenemistä, mutta rinkka teki tästä järjettömän hankalaa ja hidasta. Totesin, että pitäisi yrittää päästä pystympään ilman rinkkaa, jotta saisin painoa pois ylhäältä, jolloin tuuli ei pääsisi heittämään niin pahasti ja pystyisin myös kulkemaan kyyrymmässä. Päädyin siis lopulta etenemään rinkkaa perässä vetäen kyyryssä eteenpäin kömpien.
Sain pian todistaa oman tilannearvioni pätevyyden ja tilanteen vakavuuden, sillä perässäni tullut mies ilmeisesti ajatteli olevansa tuulta vahvempi tai sitten hän ei ollut muuten tilanteen tasalla. Hän nimittäin päätti suoraan reippaalla tahdilla astua tuuleen, joka heitti hänet suoraan selälleen maahan – onneksi toisin polulle. Mies vaikutti kuitenkin selviytyvän säikähdyksellä ja pienillä ruhjeilla.
Pahin kohta ei onneksi kestänyt kuin noin 10 metrin matkan, jolloin “tuulitunneli” päättyi ja kallio toi taas polulle hieman suojaa. Tässä vaiheessa tosin nautinto vaelluksesta oli lentänyt tuulen mukana mereen ja fiilis oli aika surkea. Ainoana ajatuksena oli päästä perille telttapaikalle ja rentoutumaan. Niinpä matka kohti telttapaikkaa meni aika hiljaisena kohti määränpäätä selviytyen. Pohdiskelin myös sitä, mitä tilanteen välttämiseksi olisi voinut tehdä, mutta en tiedä mitä olisin tehnyt toisin. Pyrin tarkistamaan sään etukäteen, mutta tarkkaa sääennustetta, joka kattaisi reitin ei ollut olemassa. Lähimmän alueen säätiedon mukaan luvattiin kohtalaista tai navakkaa tuulta, josta ei tule mieleen vaarallinen tuulennopeus. Tästä kuitenkin opin, että sää voi todella vaihdella Madeiralla suuresti sijainnista ja monista eri tekijöistä riippuen.
Casa do Sardinhan telttapaikka
Saavuimme polun varressa olevalle Casa do Sardinhan telttapaikalle kuitenkin vielä valoisaan aikaan, mutta läheinen kahvila ja tässä rakennuksessa olevat wc-tilat olivat jo sulkeutuneet. Tuuli oli vielä puuskittainen ja kova eikä telttapaikka antanut kovin hyvää suojaa tuulelta. Päätimme siis iskeä rinkat normaalista poiketen teltan sisälle painoiksi ja laittaa narujen ja kiilojen päälle isompia kiviä pitämään niitä paikallaan. Sopivasti alkoi myös sataa ja teltan pystytyksen jälkeen etsimme suojaa ruuan laittoon retkikeittimellä läheisen kahvilan terassilta. Pakko todeta, että tässä vaiheessa ei mieliala ollut pahemmin kohonnut vaan mietin miksi ihmeessä istun jollain kivenpalalla keskellä järkyttävää tuulta ja inhottavaa sadetta ja joudun jäämään tänne vielä yöksi. Yleensä toivun kaikista harmituksista aika nopeasti, joten tällainen tilanteen ja huonon fiiliksen “päälle” jääminen tuntui todella ikävältä, varsinkin kun asialle ei voinut tehdä mitään.
Pimeyden ja sateen takia vetäydyimme heti syömisen jälkeen telttaan hengailemaan ja pyrin rentoutumaan podcastia kuuntelemalla. Uni ei kuitenkaan kovin helposti tullut silmään, sillä telttakin oli tuulen takia kovilla ja valvoin kieriskellen telttakankaiden hakatessa tuulen voimasta.
Maaginen tähtitaivas ja vaaleanpunainen auringonnousu
Hieman keskiyön jälkeen retki alkoi kuitenkin saada käänteen parempaan suuntaan. Sade loppui ja pilvet vetäytyivät taivaalta paljastaen tähdet. Hetken ulkona seisomisen jälkeen tähtiä näkyi joka hetki lisää ja tähtitaivas levittäytyi ylle maagisena ilman häiritseviä valoja. Aamuyöstä tuuli myös alkoi tyyntymään ja pääsin rauhoittumaan nukkumaan heräten aamulla erittäin kauniiseen aamuun
Muutaman tunnin unien jälkeen lähtö auringonnousua katsomaan oli hieman hidas, sillä hereille pääseminen vei normaaliakin enemmän aikaa. Auringon jo punertaessa kallioita lähdimme nousemaan kohti viimeistä korkeaa huippua. Itse päädyin hieman yliarvoimaan oman kapuamisnopeuteni, joten hienoin hetki auringon noususta meni hiki päässä rinnettä ylös juostessa. Jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut mennä telttapaikan läheiselle matalammalle rinteelle aurinkoa tervehtimään.
Miradouro Ponta do Furado tarjosi kuitenkin upean näkymän niemen kärkeen, joten kiipeäminen ehdottomasti kannatti. Tuo reitin viimeinen nousua ja osuutta ei ilmeisesti oltu ainakaan säännöllisesti huollettu, mutta mitään virallista sulkua osuudelle ei ollut. Portaat ja kaidevaijerit olivat esimerkiksi osittain hävinneet tai olivat huonokuntoiset. Osuus ei mielestäni kuitenkaan ollut mistään kohtaan erityisemmin vaikeakulkuinen, joten tämä ei haitannut, joskin alas tullessa irtonainen hiekka kiven päällä oli hieman liukas.
Ennen takaisin lähtöä söimme hieman eväitä ja kasailimme telttatavaroita sekä kiertelimme kahvilan lähistöllä olevia rinteitä, joiden maisemat avautuivat nousevan auringon valossa upeina ja mieleenpainuvina. Yhtenä ajatuksena oli myös käyttää kahvilan wc-tiloja ennen takaisin lähtöä, sillä tämä on reitin ainut vessa. Reitillä ei oikeastaan missään vaiheessa ole mahdollisuutta “vetäistä sivuun” tai mennä puskaan, sillä paikka on aukea ja polulla on sata muuta ihmistä. Kahvilan aukeamisen odottelu vähän viivästytti matkaan lähtöä, sillä 10 aikaan paikka oli vielä visusti kiinni ja 11 maissa käytännössä alkoi saada palvelua.
Matka takaisin kohti parkkipaikkaa sujui kauniissa, aurinkoisessa ja tuulettomassa säässä ja vihdoin pääsin nauttimaan myös kävelemisestä. Polku on paikoitellen melko kapea ja ruuhkainen, joten rinkan kanssa eteneminen oli hieman hitaampaa, sillä oli tarpeen antaa muille kulkijoille tilaa ohittaa. Maisemat ovat koko reitin ajan jokaiseen suuntaan upeat, joten hitaampi eteneminen ei haitannut.
Parkkipaikalle saapuessani olin väsynyt ja kokemuksesta hämmentynyt. Ensimmäisen päivän vastoinkäymiset olivat tuntuneet haastavilta, mutta samalla paikka oli myös lumonnut karuudellaan. Ikinä aikaisemmin elämässäni en ole nähnyt tai kokenut mitään vastaavaan ja jäin kaipaamaan noita maisemia heti istuessani bussissa ja jättäessäni Ponta de São Lourençon taakseni.
Ponta de São Lourenço – tietoa reitistä
PR 8 – Vereda da Ponta de São Lourenço on yksi Madeiran suosituimmista reiteistä vieden retkeilijän saaren itäisimpään kärkeen mahtavien maisemien kera.
Reitin pituus: Noin 7 km edestakaisin
Vaikeusaste: Normaali/hieman haastava. Reitillä on jonkin verran korkeuseroa sekä portaita, joten reitti vaatii hyvän peruskunnon.
Wc: Kiireisimpään aikaan parkkipaikalla on 1€ maksava bajamaja. Seuraava wc löytyy reitin loppupäästä Casa do Sardinha Sea Spot Cafesta. Vessakäynti maksaa 1€ ja on auki noin klo 10.30-17 välillä.
Palvelut: Parkkipaikalla kojuja, joissa ruokaa ja juomaa kiireisimpänä aikana. Casa do Sardinha Sea Spot Cafe reitin loppupäässä, josta voi ostaa syötävää ja juotavaa.
Telttailu: Casa do Sardinha Sea Spot Cafeen lähellä on telttapaikka, joka pitää varata etukäteen. Huomioi, että vettä ei saa mistään eivätkä wc:t ole auki 18-10. Lisää telttailusta Madeiralla tässä postauksessa.
Muuta huomioitavaa:
Sisäänpääsy maksaa 1€. Maksun voi suorittaa etukäteen verkossa tai paikan päällä ohjetaulun ohjeiden mukaisesti.
Parkkipaikan läheisyydestä lähtee venekyyti Casa do Sardinhaan eli jos ei halua kävellä, mutta haluaa nähdä paikan voi matkustaa myös veneellä.
Miten päästä Funchalista Ponta de São Lourençoon?
Bussilla. Bussi 113 kulkee Funchalin bussiterminaalista (Funchal Cable Carin vierestä) suoraan reitin alkupaikalle. Bussin hinta on 3-5 €. Matka-aika on virallisesti 1h 15 minuuttia, mutta aikatauluihin ei kannata luottaa. Matka-aika taisi meillä olla jotain 2-3h välissä kokonaisuudessaan.
Autolla. Reitin alussa on parkkipaikka. Parkkipaikalla oli todella paljon autoja, joten parkkipaikan löytäminen voi olla haastavaa.
Taksilla/Boltilla. Kuljimme toiseen suuntaan Boltilla ja toiseen bussilla.
Huh, olipa pelottava kokemus, onneksi ei käynyt pahemmin. Patagoniassa olen itse kokenut elämäni kovimmat tuulet – aivan käsittämättömiä. Sää myös saattoi vaihdella todella nopeasti. Tämä selkeästi yhteistä Madeiran kanssa – samoin kuin upeat maisemat.
Patagoniasta olen tuota kuullut, että tuulet voivat olla aikamoisia. Patagonia kyllä kiinnostaa suuresti!
Ääk, mikä tuuli! Sen on oltava ollut erittäin voimakas, kun laittoi ihan siilipuolustukseen. Itse hieman pelkään kovaa tuulta, en saa oikein kotonakaan nukuttua kovalla tuulella, koska mietin vain kuinka tavarat varmaan lentelevät pitkin pihaa ja mitä tuhoa tuuli saa aikaan… Mutta nuo maisemat ovat upeat! Moni on suositellut minulle Madeiraa juurikin patikointireittien ja maisemien puolesta, eikä varmasti turhaan. 😍
Itse yleensä jopa pidän tuulesta, mutta nyt alkoi olla jo vaarallisen kova tuulennopeus. Koviin tuuliin on tullut tutustutta ennenkin rannikolla asuessa, mutta ei kyllä vastaavaa ole tullut aiemmin vastaan. Madeiraa silti suosittelen erittäin lämpimästi kohteena!
Tuulenpuuskat voi olla hirveitä. Lokakuussa tällä reitillä ei meillä ollut, mutta mulla sama kokemus Meitsytsaarilta. Olin myös yksin ja se lisää kokemusta, kun päätökset jää yksin itselle, päättää miten toimia.
Tuossa kohdassa ilmeisesti tuuli juuri oikeasta suunnasta, niin että ilmamassa pääsi pakkautumaan tuulitunneliksi. Haastavaksi päätöksenteon tekee noissa tilanteissa myös uusi ympäristö, josta ei ole samalla tavalla kokemusta kuin Suomessa luonnossa liikkuessa.
Wow, mikä reissu! Madeira on aina kiinnostanut juuri patikkareittiensä vuoksi. Usein olen lukenut vain päiväretkistä, enkä telttareissuista, joten tämä juttu teki saaresta entistäkin kiinnostavamman. Onko saarella paljonkin telttapaikkoja? Tuo ekan yön tuulentuiverrus on varmasti ollut aikamoinen kokemus. Ihan heppoisella teltalla tuonne ei selkeästikään kannata lähteä! Onneksi selvisitte kuitenkin tilanteesta ja nyt teillä on hieno tarina kerrottavananne!
Madeira jäi kyllä mieleen paikkana, johon haluaisi palata ja luonto oli hienoa! Jäi tosiaan ainakin tarinoita kerrottavaksi taas tältäkin reissulta.
Madeiralla on noin 20 telttapaikkaa, jotka kaikki pitää varata etukäteen ennen yöpymistä ja vain telttapaikoilla voi yöpyä. Kirjoittelin telttailusta erillisen postauksen: https://www.anmariencfc.fi/eurooppa/telttailu-madeiralla-vinkkeja-ja-kokemuksia/
Muutama levada on tuolla tullut käveltyä, kun ne nyt jotenkin tuntuvat olevan Madeiran juttu. Ei tosin mitään noin vaativaa!
Mutta emme kyllä oikein niihin kesympiinkään ihastuneet – tunnettujen ja suosittujenkin reittien merkinnät olivat vähän niin ja näin, joten polku tuntui välillä häviävän ja piti palata takaisin ja yrittää löytää takaisin. Myös ruuhkaisuus, eli käveltiin monin paikoin jonossa, tuntui vaivaavan osaa reiteistä. Todettiin taas kerran, että kannattanee jättää liikunta Espoon rannoille ja metsiin ja keskittyä maailmalla nähtävyyksiin 🙂 – ruuhkaisia tosin usein nekin.
Kävelimme myös muutamia Levada-reittejä, mutta itse en näihin niin suuresti ihastunut. Juurikin tuo ruuhkaisuus teki tilanteesta paikoitellen hankalaa kun ohittaminen oli vaikeaa.
Madeiran vaellukset ovat ihania! Kävimme perheen kanssa levadalla, jossa ei ollut edes kaiteita. Vieressä oli todella jyrkkä pystysuora rinne ja koko ajan pelko koska tippuu. Ensi kerralla valitsen hieman paremmin. Hyvä kun tällä reitillä oli vaijeri, josta pystyit pitämään kiinni!
Levadat olivat välillä kyllä hieman pelottavia vaijereidenkin kanssa erityisesti ohitustilanteissa, kun joku sai aina roikkua vaijerin varassa kohti rotkoa.
No johan oli tuulet. Vähän jännitti lukeakin, että miten tuossa oikein käy, mutta onneksi ei sattunut mitään vakavaa. Upea kuva tuosta vaaleanpunaisesta auringonnoususta ja muutenkin kyllä hienot maisemat. Madeira on toistaiseksi vielä käymättä, mutta tiedänpähän nyt olla tarkkana ainakin tuulen suhteen.
Maisemat olivat kyllä mahtavat varsinkin sitten seuraavana päivänä kun pääsi niistä nauttimaan. Madeiraa suosittelen lämpimästi ja tuo tuuli oli tosiaan tuollainen vain yhtenä päivänä juuri tuossa paikassa ja muuten ei vastaavaa haastetta ollut kuukauden aikana.
Huh, mikä tuuli! Onneksi ei käynyt mitään. Meillä ei Suomessa tuollaisia tuulia ole, joten niihin ei osaa varautua. Omalla kohdalla hurjimmat tuulenpuuskat ovat osuneet Irlantiin. Siellä myös sää voi vaihdella päivän aikana laidasta laitaan. Upeita maisemia teidän retkellä!
Vieraassa luonnossa liikkuessa tosiaan voi erilaiset asiat päästä yllättämään, mutta onneksi kuitenkin tuostakin tilanteesta selvittiin.
Huhhuh mikä tuuli! Färsaarilla opittiin, ettei kannata / saa mennä lähelle vuoren rinnettä kun tuulenpuuska voi oikeasti tiputtaa tyypin kielekkeeltä alas. Olipa hurjan kuulosta, mä olisin varmaan jo pohtinut, pitäisikö kääntyä takaisin… Nuo maisemat olis mahtava nähdä ihan livenä! Moni on kehunut Madeiraa niin paljon! Onneksi seuraava aamu alkoi paremmassa säässä 🙂
Jep tuollaisissa paikoissa pitää kyllä olla varovainen. Kieltämättä mietin itsekin paluuta takaisin, mutta sitten myöskään pimeässä kävely ei houkuttanut eikä meillä olisi ollut enää mitään kyytiä takaisin parkkipaikalta, joten eteenpäin oli mentävä. Maisemat ja seuraava päivä tekivät kyllä koettelemuksista vaivan arvoisia lopulta!
No jopa oli tuo Ponta de São Lourenço valtavan haastava reitti. Onkohan tuo tuuli siellä vähän jatkuvaa, vaikka ei varmaan ihan tuollaista. Madeira on, kuten jo edellisellä kerralla sanoinkin, meillä harkinnassa, eli oli kiva saada tämäkin vinkki. Kiitos! Aila
Seuraavana päivänä tuulesta ei ollut tietoakaan eli ilmeisesti tuo tuuli oli ohimenevä ilmiö. Ponta de São Lourenço oli haasteita huolimatta yksi lempireittejäni, joten silti suosittelisin paikkaa!
Hyi kamala. Itse olen niin korkeanpaikankammoinen, että kapea reitti jossa pudotus kummallakin puolella, olisi minulle täydellinen no-no.
En tiedä mitä olisin tuossa tilanteessa tehnyt. Varmaan ryöminyt takaisin ja suunnannut kohti parkkipaikkaa.
Kovasta tuulesta varoitellaan usein, mutta sitä ei oikein usko mikä voima sillä voi olla, ennen kuin joutuu tuollaiseen tuulitunneliin. Autollakin ajaessa se pitää ottaa huomioon ja kun avaa auton ovea, niin katsoa, että tuuli ei pääse nappaamaan siihen ja vääntämään saranoiltaan.
Itselläkin jonkin verran korkeanpaikankammoa, joka varmaan teki tuosta tilanteesta itselleni vielä pahemman. Kovaa tuulta on myös todella hankala arvioida, koska itselle kova tuuli on enemmän sellainen epämiellyttävä tuuli eikä ”liikuttaa ihmisen paikoiltaan” -tuuli, mutta tulipahan tämäkin nyt sitten koettua. Auton kanssa välillä tuota muistaa varoa, mutta en tiedä jos tuollaiseen tuuleen joutuisi niin voisi ovi lähteä kädestä vaikka varovaisesti avaisikin.