CFC Travel

Matkailua, sijoittamista, kirjoja ja gluteenitonta kasvisruokaa

Lue lisää minusta

Lontoo kävellen: Towerista St. Pauliin

Käveleminen on erinomainen tapa tutustua Lontoon nähtävyyksiin sekä uppoutua eri alueiden tunnelmaan. Lontoon keskustan pohjois-itä puolelta Thamesin varrelta löytyy monia mielenkiintoisia kohteita, joihin voi tutustua noin puolen päivän omatoimisen kävelykierroksen avulla. Moniin kohteisiin pääsee myös sisälle pääsymaksua vastaan, mutta rakennuksia ja paikkoja voi myös ihailla ulkopuolelta menemättä sisälle. Tower of London Thames-joen pohjoisrannalla seisova 1000-luvulla […]

Matkailuvuoden 2024 kohokohdat

Vuodelle 2024 olin suunnitellut useampia pidempiä reissuja, diginomadielämää ja hidasta matkustamista. Suunnitelmat ovat parhaimmillaan kuitenkin vain ajatuksia siitä, miten asiat menisivät ja sitten on todellisuus, jossa asiat harvemmin menevät suunnitelmien mukaan. Loppuvuoden reissusuunnitelmat peruuntuivat ja reissuinnostus vaihtui stressiin ja vastoinkäymisistä selviytymiseen. Vuosi 24 pakotti jälleen kerran palaamaan perusasioiden ja kiitollisuuden ääreen. Loppuvuodesta lähdin fiilistelemään kaikkea […]

Joulutorilla Varsovassa

Puolan matkakohteet ovat olleet positiivinen yllätys ja joulunalusmatkaa harkitessamme Varsova vaikutti täyttävän kaikki kriteerit lyhyelle visiitille. Varsovasta löytyikin paljon hyvää kuten kivoja kahviloita ja trendikkäitä ravintoloita sekä kiinnostavia kauppoja. Kokonaisuutena Varsova kuitenkin jätti kokonaisuudessaan hieman kylmäksi ja en löytänyt kaupungista sellaista viehätystä, että odottaisin sinne suuntaamista uudestaan. Vanhakaupunki ja joulutori Varsovan vanhakaupunki kärsi pahoja vaurioita […]

Fanal – Madeiran mystinen satumetsä

Aurinkoiset vuoristomaisemat vaihtuvat auton ikkunan takana paksuksi sumuksi, jota auton valot hieman halkovat. Google mapsin avulla ehtii kuitenkin hidastaa hyvissä ajoin ja kääntää auton parkkipaikalle. Kylmä ja kostea ilma viilentää nenän auton oven avatessa ja päälle saa laittaa lisää kerroksia sekä vettä kestävät kengät ennen parkkipaikalta lähtemistä. Vesilammikoita väistellessäni suuntaan kohti lähimpänä olevia laakeripuita parkkipaikan […]

Poronpolku – rauhallinen vaellusreitti Lopella

Viikonloppuun sopiva yhden yön telttareissu on ollut ajatuksissa jo pidempään ja kauniiden syyssäiden innoittamana päätin lähteä extemporee reissuun. Etsinnässä oli rauhallinen kohde lähellä pääkaupunkiseutua, jossa riittäisi kilometrejä käveltäväksi ja kaunista luontoa ympäriltä. Kohteita selaillessani yhtälö vaikutti melko mahdottomalta kunnes törmäsin Poronpolku nimiseen tapahtumaan, jonka reitti on avoinna myös muina ajankohtina. Lopella sijaitsevasta reitistä löytyi melko […]

Edullinen majoitus Lontoossa – vinkit halvan hotellin löytämiseen

Kohtuuhintaisen majoituksen löytäminen Lontoosta on jokaisen vierailukerran haastavin osuus. Pääsääntöisesti majoituksen tasoon nähden hinnat ovat melko korkeita ja budjettiin sopivan majoitushinnan löytäminen tarkoittaa usein jostain mukavuuksista karsimista. Mukavuuksista tai sijainnista karsiminen keinona löytää edullinen majoitus Hotellien ja muiden majoitusten hintataso on Lontoossa korkea, mutta paikkojen taso useinkaan taas ei. Kohtuuhintaisissakin majoituksissa on usein jotain selkeitä […]

Câmara de Lobos – trendikäs kalastajakylä Madeiralla

Ihastuttava kalastajakylä Câmara de Lobos tarjoaa vierailijalle rennon päivän herkullisen ruoan, rennon tunnelman ja maalauksellisten maisemien kera. Paikka sijaitsee vain noin 9 km päässä Funchalista, joten se sopii hyvin puoli- tai kokopäiväretken kohteeksi. Mitä tehdä Câmara de Loboksessa? 1. Kiertele kylää ja ota valokuviaWinston Churhill vietti aikoinaan aikaa Madeiralla ja erityisesti Câmara de Loboksessa paikkaa […]

Mitä maksoi kuukausi Madeiralla?

Helmikuussa pakenin talvea Madeiran lämpöön kuukaudeksi. Rahaa kului toki enemmän kuin olisi mennyt tiukalla budjetilla kotona ollessa, mutta kuukauden oleskelu ei ollut mahdottoman hintainen verrattuna lyhyempään reissuun. Majoituskulut ja lennot Madeira valikoitui kohteeksi hieman extemporee, sillä tarjolla oli hyvä tarjous suorilla lennoilla ja kuukauden majoituksella hotellissa. Lennot ja majoitus 1kk ajaksi oli yhteensä 1200€, mikä […]

Auton vuokraus ja ajaminen Madeiralla

Madeira on täynnä mielenkiintoista tutkittavaa ja parhaiten saarella pääsee liikkumaan kohteisiin autolla. Ajaminen Madeiralla on haastavampaa kuin Suomessa, mutta tottunut kuski pärjää myös Madeiran mutkaisilla ja kapeilla vuoristoteillä. Madeiran tiet Madeiran tiet voi jakaa mielestäni kolmeen eri luokkaan: 1. isommat tiet 2. kapeammat ja jyrkät vuoristovaltatiet ja 3. älä ikinä mene näille -tiet. 1. ValtatietMadeiran […]

Trogir – Kroatian matkan yllättäjä

Kroatian matkan yllättäjäksi nousi UNESCO:n maailmanperintölistallekin päässyt Trogir, johon ihastuin muutaman päivän oleskelumme aikana. Kaupunki tarjosi viehättävän sekoituksen historiaa ja arkkitehtuuria kauniissa paketissa sekä sopivasti rentoa tunnelmaa. Kaupungin kujilla vaeltelu ja istuminen ihastuttavan aukion kahvilan terassille mielenkiintoisen kirjan kanssa tai ihmisiä katsellen ovat kaupungin parasta antia. Mitä tehdä Trogirissa? Trogirissa parasta tekemistä on nauttia kiertelystä […]

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top