Lontoo kävellen: Towerista St. Pauliin

Käveleminen on erinomainen tapa tutustua Lontoon nähtävyyksiin sekä uppoutua eri alueiden tunnelmaan. Lontoon keskustan pohjois-itä puolelta Thamesin varrelta löytyy monia mielenkiintoisia kohteita, joihin voi tutustua noin puolen päivän omatoimisen kävelykierroksen avulla. Moniin kohteisiin pääsee myös sisälle pääsymaksua vastaan, mutta rakennuksia ja paikkoja voi myös ihailla ulkopuolelta menemättä sisälle.

Tower of London

Thames-joen pohjoisrannalla seisova 1000-luvulla rakennettu Tower of London on yksi kaupungin ikonisista maamerkeistä. Englannin kuninkaalliset käyttivät linnaa ajoittain residenssinään 1500-luvulle asti kunnes linna alkoi asuinpaikan sijaan toimia vaihtelevissa merkityksissä muun muassa vankilana, aarrekammiona ja asevarastona. Tower on sekoitus eri aikojen arkkitehtuuria ja siinä voi nähdä roomalaista, keskiaikaista, viktoriaanista sekä Tudor-ajan tyyliä.

Suihkulähteet edessä ja taustalla  näkyy Tower of London etelärannalta katsottuna

Linnaan pääsee myös sisälle, mutta arkkitehtuuria voi ihailla myös ulkopuolelta. Hyvällä säällä voit istahtaa hetkeksi linnoituksen eteen ja nauttia takeaway teen katsellen ohikulkevia ihmisiä.

Hopeiset converset etualalla ja taustalla Lontoon Tower aurinkoisessa säässä

Ekstra: Tower of Londoniin voi mennä tutustumaan myös sisälle. Pääsymaksu.

Tower Bridge

Towerilta jatkamme matkaa Thamesin yli ikonista Tower Bridgeä pitkin. Ruuhkainen silta on alunperin rakennettu 1800-luvulla ratkaisemaan Lontoon itäosien liikennehaasteita niin, että suuret laivat pääsevät kuitenkin kulkemaan jokea pitkin. Silta onkin yhdistelmä riippusiltaa ja keskeltä nostettavaa siltaa.

Sillalla on mukava pysähtyä ihastelemaan yksityiskohtia ja nappaamaan muutama kuva sillasta ja Thamesista. Sillan jälkeen voit mennä portaita alas idän puolelle (eli vasemmalle, jos tulet Towerin suunnasta) ja napata muutaman kuvan sillasta eri kuvakulmasta ennen Queens walkille siirtymistä.

Ekstra: Tower Bridge Experienceen eli sillan sisätiloihin pääsy on maksullista.

Sillan yksityiskohdat ovat kauniit illan valaistuksessa

The Queen’s walk

Queen’s walkilta avautuu mukavat näkymät Tower of Londoniin, Tower Bridgelle ja Thamesille. Kävelyalueelta löytyy myös suihkulähteet ja puistomaista tunnelmaa. Rauhaa on tarjolla lähinnä autoilta, sillä kävelyreitti on suosittu turistien ja paikallisten keskuudessa. Napattuasi vielä kuvat Tower Bridgestä voit kääntyä ottamaan kuvat Shardista jatkaessasi kävelyä länteen.

Tower Bridge Queen’s walkilta katsottuna

Hays Galleria

Hay’s Galleryn sisällä

Matkalla voit pysähtyä Hay’s Galleriassa sisällä nappaamassa kuvat ikonisista punaisista puhelinkopeista.

Pakollinen puhelinkoppikuva

Borough Market

Lounaalle tai välipalalle kannattaa pysähtyä Borough Marketille, jota on jossain lähteissä tituleerattu Lontoon parhaimmaksi ruokamarkkinoiksi. Eläväisillä markkinoilla on kattavasti ruokatarjontaa ja painotus on pientuottajilla ja kestävällä ruokatuotannolla.

Millenium Bridge

Millenium Bridge on THE silta sekä Potter faneille, että valokuvauksesta ja silloista kiinnostuneille. Kyseessä on matalarakenteinen, vain jalankulkijoille tarkoitettu riippusilta, joka linjaa Tate Modernin St Paul’s Cathedralin kanssa. Kaikkiin suuntiin on siis tarjolla hienoja maisemia.

Silta on isosti esille Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan alussa ja se onkin yksi Potter fanien suosikkeja Lontoossa. Elokuvassa tuhoutuva silta on mielenkiintoista nähdä todellisuudessa, sillä sen arkkitehtuuri ja visuaalisuus ovat vaikuttavat. Tiedossa ei tosin ole, että silta millään tavalla liittyisi alkuperäiseen tarinaan tai kirjoihin.

Millenium Bridge avattiin alunperin vuonna 2000, mutta se suljettiin pian liiallisen heilumisen takia. Silta avattiin uudelleen käyttöön 2002 lisävaimennusjärjestelmän kanssa eli Potter elokuvista tuttua sillan heilumista ja tuhoutumista ei ole tarpeen pelätä.

St. Pauls Cathedral

St. Pauls Cathedral on anglikaaninen katedraali, mutta myös useamman historiallisen tapahtuman kuten Winston Churchillin hautajaisten sekä prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan häiden pitopaikka. Rakennus tunnetaan erityisesti sen pyöreästä kupolista, johon on suora näkymä Millenium Bridgeltä.

Ekstra: Katedraalin sisälle voi mennä tutustumaan pääsymaksulla.

Monument to the Great Fire of London

Monument to the Great Fire of London muistomerkki Lontoon suuresta tulipalosta vuodelta 1666, joka tuhosi suuren osan kaupungista. Se on samalla myös Lontoon uudelleenrakentamisen symboli.

St Dunstan in the East Church Garden

Nähtävyyskävelyn päätepisteenä toimii toisessa maailmansodassa pahoin vaurioituneen kirkon St Dunstan in the Eastin rauniot, joka tarjoaa täydellisen paikan rauhoittua kaupungin vilinästä. Jäljellä olevat seinät ja torni sekä puutarhan kasvit luovat viehättävän ja dramaattisen ympäristön valokuvien ottamista varten tai vain paikan rentoutua nähtävyyksien katselusta.

18 thoughts on “Lontoo kävellen: Towerista St. Pauliin

  1. Oi Lontoo! Niin hirveä ikävä sinne tai muistoihini parisenkymmentä vuotta sitten. Asuin Lontoossa 1984-1986 ja 2001-2008. Ja oikeassa olet: parhaan käsityksen Lontoosta saa kävelemällä. Joen vartta kun kävelee, liikenne ei häiritse. Matkaa voi tehdä kymmeniä kilometrejä. Molemmin puolin. Asuin länsipuolella, joten harvoin tuossa suunnassa liikuin, joten myös siksi oli kiehtovaa lukea juuri tämä.

    1. Lontoossa on jotain merkillistä vetovoimaa ja itse ikävöin Lontoota noin kerran viikossa. Varmasti ihania muistoja noiden vuosien varrelta ja asuessa saa varmasti kovin erilaisen tuntuman kaupunkiin kuin vieraillessa. Reissuilla on tullut muutaman kerran majoituttua tuolla idän puolella hieman edullisemman majoituksen perässä niin näitä kulmia on tullut muutamaan kertaan käveltyä.

    1. Lontoon matkoilla on tullut kerrytettyä askeleita kyllä hyvät määrät, vaikka myös julkista liikennettä käyttäisikin. Kaikkia nähtävyyksiä ei ehdi nähdä sisältä niin kävelyreissuilla saa useamman katsottua kerralla.

  2. Olen käynyt Lontoossa muutaman kerran, mutta siellä on niin paljon nähtävää, että uutta löytää joka kerta. Mulla olis Lontooseen matkaohjelma melkein valmiina, kun löytyisi vaan sopiva rako lähteä sinne. Ja Lontoo on tosiaan siitä kiva, että kävellen pääsee moneen paikkaan toisin kuin muissa suurkaupungeissa.

    1. Lontoossa on aina kyllä kaikkea uuttakin nähtävää ja itselläkin on parin matkan verran uusia kohteita listalla.

      1. Tower on tullut nähtyä monta kertaa ulkopuolelta, mutta sisällä en ole käynyt. Ehkä jollain tulevalla matkalla!

    1. Kävellessä näkee aina enemmän, mutta metro on kätevä tapa kulkea jos pitää nopeammin päästä paikasta toiseen.

  3. Lontoossa tapahtuu aina jotain mielenkiintoista ja katsomista löytyy aina lisää. Itse en ole pitkään aikaan käynyt Lontoossa, pitäisiköhän taas käydä?

  4. Olin viimeksi Lontoossa parikymmentä vuotta sitten. Aila oli mennyt jo muutamaa päivää aiemmin ja minä tulin perässä. Keskellä hiihtolomaa oli musiikin historian pakollinen luento, ei voinut siis matkailla. Se oli minulle hyvä ratkaisu: Aila oli etukäteen kävellyt noita postauksessa kuvattuja paikkoja ja ”esitteli” minulle ne sitten. Saman näköistä maisemaa edelleen, mutta kyllä tuossa ajassa jo paljon ehtii muuttumaankin. Uuden vierailun aika? Juha

    1. Kävin ensimmäisen kerran Lontoossa noin 16 vuotta sitten ja ihastuin paikkaan. Muutoksia on tosiaan tapahtunut, mutta lempparipaikat on pysyneet myös sellaisina, että innostavat yhä tänäkin päivänä. Tuo on mukava jos toiselle on jo tuttu kohde niin pääsee katselemaan nähtävyydet toisen esittelemänä!

    1. Mikäli kävelee kaikki kohteet läpi niin tuo on suunnilleen sellainen 4-5 km kävelylenkki eli Lontoon mittapuulla sanoisin kohteiden olevan lähellä toisiaan. Kaikki sijoittuvat keskustan itäpuolelle, joten voi ottaa metron jollekin asemista ja tehdä lenkin ja suunnata sitten julkisilla seuraavaan kohteeseen.

  5. Ihana Lontoo! 🙂 Lontoo sekä Pariisi ovat kyllä niin ikonisia ja ihania kaupunkeja, ettei niihin kyllästy koskaan. Lontoossa olen kerran käynyt ja osallistuin innoissani myös Potter -teemaiselle kävelykierrokselle, joka oli ihan hitti! Pääsi kuulemaan hienoja tarinoita ja näkemään upeita paikkoja samalla tunnelmoiden Harry Potteria. Kävellen Lontoota on ihana tutkia, aika ajoin ihan uteliaisuuttani nappasin kaksikerrosbussin jollekin välimatkalle. Tosi kiva fiilistellä kuviesi kautta! 🙂

  6. Itse tykkään ottaa matkakohteita kävellen ”haltuun”. Siinä näkee enemmän, toki matkanteko on välillä hidasta. 😀 Olen käynyt Lontoossa 90-luvun alussa leirikoulumatkalla. Siitä reissusta on upeat muistot. Lontoo kiehtoo todella paljon, olen jo pitkään suunnitellut yhdistelmälomaa Lontoo-Brighton, leirikoulun maisemiin katsomaan miten paikat on muuttuneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related Posts

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top