Majoituksemme sijaitsi Geranissa ja tutkaillessani lähialueen paikkoja bongasin Vagabonda blogista alueen salaisen helmen: pienen luolakirkon ja upean näköalapaikan. Matka Geranista Modin kylään on muutaman kilometrin, mutta suurimman osan aikaa kävellään tiellä ja ylämäkeen, joten reissu voi tuntua hieman pidemmältä (tai sitten itselläni vain flunssatoipilaana tuo ylämäki tuntui pitkältä). Itse reitti lähtee Modin kirkolta, johon saa mukavasti myös auton parkkiin kauempaa tullessa.
Lähtö Modin kylästä – Reitti ja patikointipolku luolakirkolle

Reitille lähtiessämme epäröimme hieman polun valintaa, mutta oikea tie lähtee kirkon “takaa” vasemmalle (eli ei suoraan vasemmalle kirkolta). Heti kirkolta lähtiessä pääsee nauttimaan oliivilehtojen läpi kävelemisestä ja hyönteisten surinasta ja saimme taittaa matkaa iltapäiväauringon lämmössä. Ylämäen kohdalla puut kohosivat kauniiksi kaareksi polun ylle tarjoten hieman varjoa auringolta ja täydellisen pysähdyshetken tankata hieman vettä.

Loppumatkalla kohti pysähdyspaikkaa päädyin omaan pelkokertoimeeni, kun yhtäkkiä ympärillä oli sadoittain ampiaisia. Ampiaiset olivat ilmeisesti tulleet juomaan polun pienestä lätäköstä ja eivät suuresti arvostaneet polun muita kulkijoita. Ihmeen kaupalla ja rauhallisen, mutta päättäväisen etenemisen avulla tästäkin kohdasta kuitenkin selvittiin ilman fyysisiä vammoja (henkiset voikin sitten olla eri asia).

Itse näköalapaikka oli ihastuttava! Paikalle on rakennettu pöydät ja penkit eväshetkeä varten ja puuhun ripustettuna löytyivät myös riippukeinu ja -tuoli. Riipputuoliin oli hyvä istahtaa toipumaan ampiaskohtaamisesta ja nauttimaan vuorimaisemista nougat-patukan ja juoman kanssa.

Pyhän Gerasimoksen luolakirkko: Historiaa ja Kreetan venetsialaiskauden perintöä
Näköalapaikan välittömästä läheisyydestä löytyy myös upea luolakirkko, jossa kannattaa piipahtaa. Pienen hiekkatien päästä luonnon muovaaman kalliolipan alta pilkistää pieni kirkko jakaen seinänsä suoraan vuosisatoja vanhan luolan kanssa. Kallion suojaan astuessa on mukavan viileää ja valo siivilöityy kauniisti kohti kirkkoa kahdesta eri suunnasta.

Luola on alunperin toiminut Pyhän Gerasimoksen (Agios Gerasimos), erakkokotina 1500-luvulla. Gerasimos asui luolassa kaksi vuotta, mutta hänestä tuli pian niin suosittu, että ihmisvirrat alkoivat häiritä hänen kaipuutaan rauhaan ja eristäytyneisyyteen, joten hän jätti paikan ja lähti etsimän hiljaisuutta muualta. Luolan sisälle on myöhemmin rakennettu kappeli, joka on omistettu Pyhälle Gerasimokselle ja johon ilmeisesti jonakin aikana pääsee tutustumaan myös sisältä.
Rauhaa ja hiljaisuutta paikasta sen sijaan löytyy tänä päivänä, sillä koko iltapäiväretkemme ajan saimme pitää paikan täysin itsellämme nauttien pienestä tuulen vireestä ihaillen vuorimaisemaa ja kauniita oliivipuita.

Tietoa reitistä
Reitin pituus: 4-9 km. Reitti on noin 4 km pitkä jos aloittaa Modin kirkolta. Geranista matkaa kertyy noin 9 km edestakaisin kävellen.
Reitti Google Mapsissa: Kun suuntaat kohteeseen, näppäile Google Mapsin hakuun ”Οικολογικό και Θρησκευτικό Πάρκο Αγίου Γερασίμου Μόδι”. Varmista, että valitset sen tuloksen, joka sijaitsee Modin (Platanias) alueella Kreetalla. Reitti perille asti on merkitty, ja Maps ohjaa hiekkatien päähän pienen parkkipaikan luo, josta kävelypolku luolalle alkaa.
Vaikeusaste: Helppo. Tie on tehty autolle ajattavaksi, joten on helppo kulkea jalan. Hieman korkeueroja.
Fasiliteetit: Näköalapaikalla on pöytiä ja penkkejä. Lähimmät wc:t Modin kylän ravintolassa.
Muuta: Ota mukaan riittävästi vettä, aurinkorasvaa sekä hattu. Tie on pääosin avointa ja aurinko porottaa lämpimästi. Kuumana päivänä reitille kannattaa lähteä aamusta tai illasta kun on hieman viileämpää.
P.s. Varaudu ampiaisiin erityisesti jos olet allerginen.
Oi vitsit, upea tuo luolakirkko ja mielenkiintoinen historia! En ole niin kirkkojen ystävä muuten, mutta tällainen kiinnostaisi!
Kirkot ei ole itsellekään yleensä niitä käyntikohteita, mutta Kreikasta löytyy todella mielenkiintoisia kirkkoja monesta paikasta, joissa melkein pakko vierailla.
Luolakirkko, ehdottomasti kiinnostaa. Tuon tyyppiset uniikit kohteet ovat ehdottomasti listallani
Hauska miten muutaman kilometrin päästä rantakadulta löytyi tällainen paikka, jossa ei ketään muita.
Onpas hieno luolakirkko.
Me aikanaan olimme Plataniaksessa. Teimme junaretken ylös vuorille. Tuosta ei silloin ollut puhetta.
Junaretkelle emme ehtineet, mutta senkin varrella näytti olevan monia mielenkiintoisia kohteita!
Kivan näköinen reitti ja määränpää. Noita ampiaisia oli myös Samoksella ihan hitosti. Jotkut ravintolat poltti savikupeissa kahvinpuruja, jonka savu hälvensi ampiaisia edes hieman. Ärsytti kun niitä tuli ruokiinkin pyörimään.
Ampiaiset on mulle ok niin kauan kun pysytään vähän kauempana toisistamme… Maltalla myös kokemus että jäi ruuat syömättä kun tilasin ranskalaiset ja laitoin niihin ketsuppia. No ehkä 5 min päästä siinä mun ruuassa oli noin 30 ampiaista syömässä sitä ketsuppia. Jäi ranut siihen.
Kreikka kiinnostaa kyllä nykyisin enemmän kuin Espanja, josta uutiset ovat lähinnä tyyppiä liian kuuma ja liikaa turisteja. Ja tosiaan, Kreikasta löytynee aika paljonkin tällaisia helmiä!
Kreikka on mielestäni vuodesta toiseen ihastuttava lomakohde, josta löytyy paljon kiinnostavaa käytävää.
Kivan oloinen reitti. Itseäni kiinnostaa kirkot yleensäkin, erityisesti niiden taiteen osalta. Mutta kuulostaapa tuo luolakirkko hienolta. Tuli jotenkin mieleen Montenegrossa oleva Ostrogin luostari, joka oli todella vaikuttava.
Kreikka on hyvä kohde kirkoista kiinnostuneelle, sillä melkein joka käänteessä voi johonkin kirkkoon tutustua. Ostrogi näyttää hienolta, varmasti ainutlaatuinen kohde!
Platanias on kiva paikka, siellä tuli itsekin kierreltyä paljon viime syksynä. Tälle mielenkiintoiselle reitille en kuitenkaan eksynyt, hyvä vinkk.
Jännä, olen juuri kirjoittamassa myös Kreetasta, mutta toisesta päästä saarta. Tällaiset rauhalliset kohteet on kyllä mukava löytää ja tunnelmoida.