Tiedättekö sen tunteen, kun olet pyörinyt koko päivän huvipuiston hurjimmissa laitteissa ja päivän lopuksi rojahdat sänkyyn levätäksesi vain huomataksesi, että pääsi on niin pyörällä ettei lepääminen onnistu. Vastaavanlainen on oloni tällä hetkellä oman elämäni suhteen.
Vuoden 2019 Briteistä paluun jälkeen elämä on tosiaankin ollut turhan pitkä vuoristorata-ajelu, jossa on huipulta syöksytty suoraan alas vauhdilla. Onneksi kuitenkin rata ja vaunut eli elämän peruselementit ovat olleet hyvässä kunnossa ja tällä ajelulla on pysytty kuitenkin raiteilla.
Koronaeristäytymisen jälkeen oli mahtavaa päästä palailemaan taas matkustamisen ja ihmisten pariin, vaikka samalla huomasi, miten vaikeaa oli taas päästä käyntiin ja tottua ihmismassoihin. Monia mahtavia reissuja onkin onneksi mahtunut viimeisen kahden vuoden sisään ja mieleen on taas muistunut, miksi matkustaminen on itselle niin tärkeätä.
Matkojen ulkopuolella elämässä on ollut tosiaan niitä huippuja ja laskuja. Oman kodin ostaminen ja maisteriksi valmistuminen ovat olleet elämässä juhlittuja hetkiä. Iloa on kuitenkin varjostanut läheisten vakavat sairastumiset ja molempien iloisten tapahtumien jälkeen isot ja raskaat menetykset. Viimeisimpänä alle kuukausi sitten rakkaimman matkaseurani eli koirani Iineksen kuolema. Iloisista juhlatunnelmista ollaan siis nopeasti vaihdettu hautajaisjärjestelyihin vain muutamien viikkojen sisään.
Kaiken sekasotkun keskellä olen yrittänyt kaivella esille vanhoja ja uusia haaveita. Selkeäksi on käynyt, että pitkään paikallaan pysyminen ja samojen asioiden tekeminen ei luonteelleni sovellu. Seikkailut sekä uuden näkeminen ja kokeminen vetävät yhä puoleensa. Samalla kaipaan elämään myös enemmän lepoa ja rauhoittumista. Erilaisia ajatuksia näiden yhdistämisestä päässä liikkuu, mutta vielä palaset eivät ole loksahdelleet täysin kohdalleen. Toisaalta osaan jo luottaa siihen, että yhtenä päivänä ne taas niin tekevät. Siihen mennessä ei voi muuta kuin tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä ja suunnitelmia tänään ja katsoa toiveikkuudella tulevaan.
Näinhän se on täälläkin, että edelleen seikkailut kiinnostavat, mutta kovasti sitä kaipaa myös lepoa ja rauhoittumista. Aikamoista tasapainoiluahan se näiden välillä tosiaan on.
Tsemppiä sinne!
Kiitos 🙂 Ehkäpä se sopiva tasapaino sieltä löytyy itse kullekin!
Iloisia seikkailuja ja palauttavaa aikaa sopivassa suhteessa – näitä sinulle toivon
Kiitos!
Tsemppiä vuoristorataan! Elämä se osaa kyllä järjestää kaikenlaisia metkuja, mutta lohdullista on se, että kun peruselementit on kunnossa niin kaikesta selviää! Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä! 😉
Kiitos! Onneksi tosiaan myös monia tasapainottavia elementtejä elämässä niin arki rullaa eteenpäin mukavasti
Tulevaisuutta on todella vaikea suunnitella eikä kaikki aina mene niinkuin on ajatellut, mutta se että kirjoittaa (matka)haaveita ylös auttaa niiden toteutuksessa. Kun pari vuotta sitten sairastuin päätin kuitenkin matkustaa kaikesta huolimatta niin paljon kun pystyin ja näin yritin pitää ajatukset jossain muussa kuin sairaudessa. Sittemmin leikkauksen jälkeen ja kontrollissa sain ns. ”puhtaat paperit”. Yritän elää nytku mallilla enkä sitku/mutku malliin.
Haaveiden kirjoittaminen ylös kuulostaa hyvältä ja samalla voisi selkeyttää myös omia ajatuksia. Tärkeä näkökulma, että asioita kannattaa toteuttaa kun pystyy, koska tulevaisuudesta ei ikinä tiedä.
Oman rytmin tunnistaminen on kyllä paikallaan, matkailussakin. Me olemme todenneet, että pitkään, kuukausia, reissussa oleminen ei ole meidän juttumme, sen sijaan vaikka reissu joka kuukausi, kunhan välillä vietetään vastaavasti aikaa kotona. Tärkeää on myös se koti, eli tukikohta, johon palata.
Tärkeää hahmottaa myös itse, mikä kodin/tukikohdan merkitys on tällä hetkellä elämässä ja millainen sen tulisi olla jatkossa. Eiköhän asiat asetu vielä uomiinsa, kuten on tapana.
Tuntuu, että elämässä suuret asiat/muutokset (hyvässä ja pahassa) tapahtuvat aina samassa sumassa: ilosta suruun ja toisinpäin. Hurjasti tsemppiä sinne! 🙂 Ja tunnistan itsestäni tuon, että paikallaan pysyminen ei ole vaihtoehto.
Tätä ollaan puhuttu läheisten kanssa, että asioilla on tapana ns kasaantua. Kiitos tsempeistä 🙂
Seikkailut on tosiaan ihania, mutta niiden vastapainoksi on aivan yhta ihanaa vaan nautiskella rauhallisesta olosta ja perusarjesta. Kaikelle on aikansa ja kylla ne palaset loksahtelee sinullakin viela, kunhan annat niille ja itsellesi aikaa. Uuden nakeminen ja seikkailut on selkeasti intohimosi ja kun intohimo ei ole sammunut, on edessa varmasti paremmat ajat. Lempeaa talvea!
Ehkäpä tässäkin sopivan tasapainon löytäminen on lopulta tärkeintä. Seikkalupuoli minussa tuskin koskaan häviää ja se onkin hyvä asia. Ihanaa talvea myös sinne!
Isäni tartutti matkakuumeen minuun 60 vuotta sitten. Matka on jatkunut ensin vanhempieni ja sisarteni kanssa, sitten omien lasten kanssa ja nyt vain kahdestaan. Välillä on ollut taukoja ja elämä on näyttänyt eri puolia itsestään, mutta se palo on johtanut ammatinvalintaan, lasten A-kielen valintaan ja matkakohteiden valintaan. Silti kotonakin on hyvä olla rauhoittumassa, aina joulut olemme Suomessa. Tulevan odottaminen pitää mielen virkeänä.
Juha
Matkat ja uuden näkemisen odotus tuovat elämään positiivista tulevaisuuden odottamista ja suunnittelua. Sopivassa suhteessa matkailua ja rauhoittumista on hyvä resepti, huomioiden elämän eri vaiheet. Joulut olen itsekin ollut aina Suomessa, mutta katsotaan miten käy ensi vuonna.