Saapuessani koiran kanssa Brightoniin tammikuun viimeisellä viikolla oli ihana tietää, että kaupungissa odottaa oma koti, johon koiran kanssa asettua rakentamaan elämää täällä. Kaiken lisäksi en voinut uskoa ihmisten ystävällisyyttä, sillä olin saanut jättää laukkuni puolitutulleni säilytykseen, ja vuokranantaja tuli hakemaan minut ja koiran asemalta hakien laukkumme matkalla.
Asunto oli myös juuri remontoitu ja kaikki tuntui olevan oikein loistavasti. Seuraavalla viikolla toiseen huoneeseen muuttaisi toinen Brightoniin muuttava suomalainen, jonka olin bongannut Suomalaiset Brightonissa -ryhmästä etsimässä huonetta. Sopparit oli allekirjoitettu ja monia viestejä vaihdettu sopien kaikista käytännön asioista.
Asuntoa vuokratessa erityisesti jossain muualla kuin Suomessa törmää usein varoituksiin siitä, miten pitää tsekata kaikki, ettei tule huijatuksi. Useammassa vuokra-asunnossa Suomessa asuneena tein kaiken ohjeiden mukaan eli kävin itse katsomassa asuntoa, luin huolella jokaisen kohdan sopimuksesta ja siirsin lopun vakuuden ja ensimmäisen kuukauden vuokran vasta saadessani avaimet asuntoon. Asia, jota sen sijaan en tajunnut varmistella oli tulevan kämppäkaverini luotettavuus.
Vuokranantaja kertoi avaimia antaessaan, että tuleva kämppikseni ei ollut vielä maksanut takuuta ja vuokraa ja pyysi häntä siitä muistuttamaan. Laittelin henkilölle mukavan viestin, johon laitoin vielä uudelleen maksutiedot ja kyselin muuttopäivästä. Ei vastausta. Seuraavana päivänä laitoin henkilölle uuden viestin, vaikka näin, että edellistä ei ollut luettu. Ei yhäkään vastausta. Tässä vaiheessa homma alkoi hieman kummastuttamaan.
Vuokranmaksupäivä tuli ja meni ja tyyppi ei maksanut omaa osuuttaan vuokrasta. Vuokranantajan kanssa sovimme, että saisin itse etsiä uuden kämppiksen, jotta löydän henkilön, jonka kanssa tulisin hyvin toimeen. Ei siis muuta kuin ilmoitus ulos ja kämppäkaverin etsintään.
Uusi kämppis löytyi kyllä, mutta ne hetket, kun ensimmäisenä yönä makasin sängyssä ja mietin mitä teen jollen löydä huoneeseen ketään olivat hermoja raastavia. Omassa kotimaassa on aina vaihtoehtona raahata tavaransa ja omat luunsa perheen tai ystävien luo, siksi aikaa kunnes asiat selviävät, mutta vieraassa maassa jossa tunnet pari ihmistä kuulumisten vaihdon tasolla vaihtoehdot ovat hankalissa tilanteissa aika vähissä. Tunsin myös ihan suunnatonta ärsytystä siitä, että joku muu oli kaikesta omasta hyvästä valmistelustani huolimatta sotkenut asiat. Toisaalta vielä tähänkin päivään asti homma hämmentää ja mietityttää suuresti, sillä ainut tappio mitä tästä itselleni tuli oli uuden kämppiksen etsiminen ja siihen mennyt aika, joka oli pois muilta kivoilta asioilta. Ärsytyksestä on kuitenkin päästy yli ja toivon, että henkilöllä on kaikki hyvin, vaikka selitystä on turha varmaan ikinä toivoa saavansa.
Matkustaessa tai kaukana kotoa ollessa on pakko luottaa ihmiseen ja uskoa ihmisistä parasta ja jättää taakseen kaikki oman kodin ja lähipiirin tuoma turva. Usein ihmiset osoittautuvat luottamuksen arvoisiksi, välillä taas eivät. Onnellinen voin olla siitä, että kotona on olemassa turvaverkko, joille soittaa ja asiaa purkaa sekä siitä, että kaikki minut täällä tavanneet ihmiset halusivat tilanteessa auttaa ja tarjosivat apuaan.
Samalla kävi harmittamaan se, millainen kuva tästä tapauksesta jää suomalaisista. Olemmeko me niitä, joihin ei kannata luottaa ja joille ei kannata jatkossa vuokrata asuntoa? Asuessani tai matkustaessani toisessa maassa koen olevani vieraana. Voit olla osalle ihmisistä ainut suomalainen, jonka he ehkä elämänsä aikana tapaavat. Näin ollen olet myös se henkilö, jonka pohjalta muodostetaan kuva suomalaisuudesta ja suomalaisista.
Olipa kurja kokemus, suomalaisesta. Mitenkähän meidän käy ensi viikolla: Kyselin FB:n Kanaria-ryhmässä neuvoja lentokenttäkuljetukseen ja sitä kautta löytyi suomalainen pariskunta, joka tarjoutui noutamaan meidät kotikyläänsä, josta olemme jo varanneet majoituksen ja sitten myös viemään takaisin lentokentälle. Toivottavasti osoittautuvat sanansa mittaisiksi, ettei tarvitse sitten kentällä etsiä uutta kuljetusta 🙂 Toki paljon pienempi kuvio kuin Sinulla, mutta kyllä mielessä oli, että suomalaisina ovat varmasti luotettavia.
Yleensä kyllä näistä Facebook-ryhmistä saanut hyvin apua ja löytänyt huippuja tyyppejä. Kokemus olisi tietysti ollut kurja riippumatta kansalaisuudesta, mutta samalla tuli selväksi se, miten helposti voi lokeroida ihmisiä yksittäisten ihmisten käytöksen perusteella.
Olipa inhottava kokemus! Vaikka pääsääntöisesti suomalaiset on aika rehtiä porukkaa, joka paikkaan tietenkin mahtuu niitä, jotka eivät pidä lupauksiaan. Näin kun asun ulkomailla, olen huomannut, että kyllä paljon helpommin luotan täällä suomalaiseen kuin jonkun muun maalaiseen. Ja suomalaisten piiritkin on täällä Kaliforniassa niin pienet, että jos jonkun pettää, niin eiköhän siitä kohta kaikki tiedä. Onneksi löysit pian uuden kämppiksen.
Niinhän se menee. Helposti sitä tiimiytyy jonkun kanssa vain siksi, että puhutaan samaa kieltä ja tulee helposti sellainen olo, että tuo varmasti pitää mun puolia vaikka eihän se pelkästään samasta kansalaisuudesta riipu. Uskon siihen, että kyllä jossain vaiheessa homma kosahtaa jos kovin ikävästi kohtelee kaikkia ympärillään.
Never trust a Finn they are liars and double face people
Voi kurjuus, minkä kämppis teki! Varmasti tuntui aikamoiselta takapakilta sen jälkeen, kun oli vihdoin mielestään saanut asiat järjestykseen ja aloittanut asettumaan uuteen kaupunkiin. Onneksi kaikki on nyt hyvin!
Hetkellisesti oli kyllä sellainen fiilis, että tässäkö sitä pitää alkaa katsella lippuja ja miettiä lähtöä kotiinpäin. Unien jälkeen kuitenkin totesin, että eiköhän tämä tästä vielä lähde ja aloin kämppiksen etsintään.
Eipä ollut kovin asiallinen tyyppi, oli varmaankin saanut huoneen jostain muualta ja ”unohti” perua. Jotkut eivät osaa hoitaa asioitaan eikä se valitettavasti ole kansalaisuudesta kiinni.
Mahdollisesti juurikin näin. Hieman hassua vaan, ettei voi rehdisti sanoa, että ei kiitos ja homma olisi ollut sillä selvä. Näinhän se menee. Jotkut oppivat sitten aikanaan.
Minun ongelmani on, etten ikinä luota kehenkään. Se on palikka, joka minusta tuntuu puuttuvan ihan kokonaan. Ikävä sanoa se näin suoraan. Minusta on taas ihan sama, mitä suomalaisista ajatellaan ulkomailla, yleensä on realistinen kuva parempi kuin liian sokeroitu.
Olen huomannut, että matkustaessa joutuu usein vain luottamaan toisiin ihmisiin lähtien hyvin yksinkertaisista asioista sitten hieman monimutkaisempiin. Tämä on omalta osaltaan yksi matkailun hienouksista ja aika monen reissun jälkeen tämä oli mun ensimmäinen negatiivinen kokemus.
Pääsääntöisesti suomalaisiin voi mielestäni luottaa, mutta yksilötasolla näin ei tietenkään aina ole. Kyllä meihinkin mahtuu mukaan monenlaista hiihtäjää! Olen myös ylempänä kommentoineen Terhin kanssa samaa mieltä, että valitettavasti on sellaisiakin ihmisiä jotka ovat kykenemättömiä hoitamaan omia asioitaan kunnolla. Nyt vielä kun kaikki toiminnot siirtyvät enemmän ja enemmän internetiin, on helppo olla anonyymi tai piiloutua sen asian taakse ettei toista ikinä livenä tapaa ja rikkoa lupauksensa.
Oma luotto suomalaisiin ei kyllä onneksi ottanut tästä kolahdusta. Sen verran hyvät tukijoukot löytyy kotipuolesta 🙂
Tuo on totta, että on helpompi netissä huijata toista kun taas hieman enemmän vaatii pokkaa päin naamaa tehdä sama homma. Tämä kai huomattu myös nettikirjoittelussa, että ihmiset kirjoittavat kommentteja, joita eivät ääneen sanoisi ihmisen kohdatessaan.
Onpa ärsyttävä kokemus ja yllättävä tilanne sen jälkeen, kun itse kämppä on osoittautunut hyväksi ja vuorkanantaja rehdiksi. Mun siskollakin kävi just puoli vuotta sitten ikävä homma, kun hän muutti Saksaan ja oli maksanut vuokrakämpän takuun etukäteen – niinhän siinä kävi, että mitään kämppää ei ollut olemassakaan ja rahat meni. Näitä huijareita on polisiinkin vaikea paikantaa. Hieman naiviutta ja sinisilmäisyyttä pikkusiskoltani (itse en neuvoisi ketään maksamaan yhtään mitään, ennen kuin asunto on nähty ja avaimet luovutettu), mutta toki joskus sitä vain haluaisi uskoa ihmisten hyvyyteen.
Voi ei! Tosi kurja juttu. Näitä tarinoita kuullut myös Briteissä ja myös sitä, että vaikka käy kämppää katsomassa ja saa avaimet niin silti voi olla huijaus. Takuuvuokraa voi usein olla vaikea pantata ennen avainten saantia, sillä aika yleisenä käytäntönä se taidetaan maksaa ennen asunnon luovutusta. Toki voi aina yrittää neuvotella, että sen voisi maksaa vasta avaimia hakiessa.
Toivon silti, että kaikki hyvät tyypit pysyvät hyvällä tavalla sinisilmäisinä silti uskoen ihmisistä hyvää, eivätkä annan muutamien huonojen kokemusten muuttaa omaa käytöstään.
Olipa inhottavat oharit!
Brighton on onneksi aivan ihana paikka, ja toivottavasti loput kohtaamiset on onnekkaampia 🙂
Oli kyllä joo. Olen kyllä rakastunut tähän kaupunkiin ja erityisesti rannalla kävelyyn ja ihaniin pikku kujiin!
Voi eiiii! 🙁 Onpa kyllä kamala tilanne! Sitä kun jotenkin itsekin varmasti ulkomailla tukeutuisi toiseen suomalaiseen, eikä voisi kuvitellakaan noin käyvän! Joten, et ole siis ainoa kelle noin voisi käydä. Onneksi asiat järjestyivät sitten lopulta!
Helposti juuri ajattelee, että toisen suomalaisen kanssa olisi helpompi toimia yhdessä ja sopia asioista, mutta eihän se automaattisesti niin mene. Asioilla on onneksi tapana järjestyä 🙂
Harmillista! Suomalaisista löytyy myös epäluotettavia, eipä se kansallisuutta katso. FB-kirppisryhmistä olen kuullut tarinoita, joissa tyypit varaavat tavaroita mutta eivät koskaan tule hakemaan niitä. Niissä tietysti pienempi huoli, kuin sinulla uuden kämppiksen etsinnässä. Onneksi löysit uuden. Olen ollut Brightonissa kielikurssilla 80-luvun loppupuolella. Se oli kiva kaupunki mitä siitä vielä muistan 🙂
Kirppisryhmät on kyllä yksi villilänsi. Itselle juuri tehty noita ohareita ryhmissä.
Varmasti on kaupunki muuttunut tässä vuosien varrella, mutta on kyllä yhä ihana!
Onpa kerrassaan kummallista! Luulisi, että olisi paras ilmoittaa vain että ei nyt asuntoon muuttaminen natsaakaan ja pahoitella, mutta ei jättää täysin vastaamatta epätietoisuuden varaan. Onneksi näitä on varmaan aika harvassa! Itsekin kaksi kertaa ulkomaille muuttaneena tiedän tuon olon, kun yhtäkkiä tajuat turvaverkkosi olevan todella kaukana ja että se selviytyminen ja katto pään päällä on oikeasti vain itsestä kiinni. Ei auta perheen lohtupuheet puhelimessa, kun konkreettinen apu olisi toisessa maassa. Onneksi tässä meni kaikki hyvin lopulta!
No näinpä. Itsekin olisin asian noin hoitanut, mutta ilmeisesti joillekin helpompi vain kadota kuin sanoa suoraan.
Paineet ovat tosiaan vähän erilaiset kun ei ole mitään paikkaa mihin mennä jos hommat kosahtaa oikein pahasti.
Olipa ikävä juttu, mutta onneksi kaikki kääntyi lopulta hyvin. Joillakin tyypeillä on tapana poimia rusinat pullasta eli sopivat asioita päällekäin ja ottavat sitten itselleen sen edukkaimman tarjouksen välittämättä muista ihmisistä. Asioita ei olisi varmaan voinut hoitaa toisella tavalla, joten voiko tästä sitten ottaa opikseen?
Sekin on toki tapa edetä, mutta luulen, että jossain vaiheessa tuollaisella taktiikalla tulee seinä vastaan. Yleensä nimittäin tuntuu olevan niin, että yksin voi kyllä ehkä edetä nopeasti, mutta yleensä porukalla pääsee lopulta pidemmälle. Eipä siinä oikein voi ottaa opikseen muuta kuin todeta, että samalla tavalla tekemällä lopputulos on todennäköisesti erilainen seuraavalla kerralla.
Olen kuullut kanssa kokemuksia huijaavista suomalaisista ja tapauksesta, jossa on ihan varastettu toisen maksama vuokra ja vakuus. Itse luotan vahvasti intuitiooni ihmisistä ja siksi pyrin tapaamaan kaikki kasvotusten, jos olen mitään sopimuksia tekemässä. Vielä en ole joutunut pettymään. Lisäksi joidenkin kansallisuuksien (kuten ranskalaiset) kanssa olen valitettavasti erittäin epäluuloinen.
Onneksi homma kääntyi parhain päin ja vuokraisäntä oli ymmärtäväinen. Voin kokemuksesta sanoa, että parempi noin, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin periä vuokraa (ja maksaa toisen puolikaskin vuokrasta), kun toinen vain ”unohtaa” asian.
Todella inhottavaa. Joo tuo on aina vähän riskinä kämppisten kanssa, jos eivät esimerkiksi maksa osuuttaan laskuista tai rahasta tulee muuten ongelmaa.