Viimeisten viikkojen aikana olen huomannut jumiutuneeni jonkinlaiseen välitilaan, jossa pohdin yhä useammin oman elämän todellisuutta, sillä tällä hetkellä oma elämä ei tunnu sijoittuvan mihinkään. Elämä Brightonissa tuntuu pääosin miellyttävältä ja kevyeltä päiväunelta, jonka horisontissa vaeltavat pilvet useimmin hajoavat kuitenkin lopulta auringonpaisteeseen. Aiempi elämä Suomessa taas tuntuu kaukaiselta todellisuudelta, josta ei enää saa kiinni ja jota ei myöskään enää ole olemassa sellaisena kuin sen jätti taakseen.
Minne kuulun ja mitä haluan?
Vierailin Lontoossa ensimmäisen kerran melkein kymmenen vuotta sitten ja rakastuin kaupunkiin ensisilmäyksellä. Kävellessäni kaupungin kaduilla haaveilin siitä, että olisin osa kaupungin päivittäistä menoa ja kuvittelin miten kiiruhtaisin aamuruuhkassa metroon matkalla töihin tai kouluun. Ulkomailla asuvien ystävien elämää seuratessa se on aina tuntunut vaihtoehdolta, joka on ollut mahdollisuutena mielen perällä. Mitä jos tällä kertaa en palaisikaan takaisin vaan jäisin matkalle?
Lyhyiden ulkomailla vietettyjen työskentelyjaksojen myötä varmuus siitä, että viihdyn hyvin – jollen jopa erinomaisesti – Suomen ulkopuolella on vahvistunut ja muuttoa Britteihin odotin todella innolla. En joutunut valintaani pettymään vaikka en Brightonia paikkana tuntenutkaan vaan valitsin kaupungin puhtaasti yliopiston perusteella.
Aluksi käytin paljon vaivaa omien rutiinien ja uusien sosiaalisten verkostojen luomiseen ja nyt elämä täällä on kolmen kuukauden jälkeen alkanut asettua uomiinsa. Samalla jokaisena päivänä ilahdun erilaisista asioita. Keskusteluista ihmisten kanssa, kävelystä merenrannalla tai jostakin uudesta paikasta, jonka löysin tänään.
Aika täällä on nyt puolessa välissä ja ajatukset oman elämän rakentamisesta ovat sitä myötä käyneet yhä sekavimmiksi. Tuntuu vaikealta panostaa täysillä elämään täällä kun tietää, että se tulee mahdollisesti loppumaan hyvinkin pian. Huomaan myös viimeaikoina ripustautuneeni yhä enemmän elämääni Suomessa esimerkiksi pitämällä yhteyttä tuttuihin ja ikään kuin todistelemalla itselleni, että tuolla jossain on olemassa elämä, johon voin palata. Toisaalta haluaisi laittaa kaiken peliin ja nauttia tästä kokemuksesta täysillä. Mielessäni myös leikittelen ajatuksella siitä, millaista olisi siirtää elämä kokonaan tänne. Miksen jäisi paikkaan, jossa viihdyn ja jossa on hyvä olla?
Ensimmäistä kertaa poissa ollessani olen myös kaivannut joitakin asioita Suomesta. Hiihtoretket hankikannolla auringon paistaessa, metsäkävelyt puiden humistessa ja takkatuli iltaisin mökillä ovat tunkeutuneet mieleen yhä useammin vaikkei näin yleensä matkustaessa tapahdu. Läheiset ihmiset, jotka ovat tunteneet sinut koko ikäsi ovat pienen matkan päässä ja voit mennä töksäämään jonkun näistä ihmisistä luo puhumatta mitään. Isoin asia on myös miettiä omaa kotia. Paikkaa, jossa saa olla omassa rauhassa omien tavaroiden keskellä.
Elämää limbossa
Toistaiseksi mikään päätös ei tunnu oikealta. Ei jääminen ja elämän rakentaminen tänne, muttei myöskään palaaminen takaisin siihen minkä jätti taakseen. Epävarmuudessa eläminen tuntuu raskaalta, sillä ajatukset tuntuvat palaavaan aina takaisin syksyyn ja aivot haluaisivat levätä päätöksessä ja tietää mitä odottaa. Toistaiseksi täytyy kuitenkin todennäköisesti vain tyytyvä elämään limbossa ja yrittää nauttia kaikesta mitä tapahtuu tänään, tässä ja juuri nyt ja luottaa siihen, että mitä lopulta tapahtuukaan asiat aina järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä vinkki on vain valitettavasti helpommin sanottu kuin tehty.
Tuttuja, niin tuttuja ajatuksia ja tunteita! Näitä ihan samoja mietin Peloponnesoksella viime talvena, kun olin vihdoin löytänyt paikan, johon halusin jäädä. Toisaalta minulla odotti Suomessa oma ihana kotini ja ikivanhat ystävyyssuhteet, kummilapset, kaikki se, mihin sitoutuu…Pyrin järjestämäään elämäni niin, että voisin asua kahdessa maassa. Ehkä sinäkin voisit harkita sitä? 🙂
Paras vaihtoehto olisi jos kaikki läheiset ja harrastukset voisi siirtää itselle mieluisaan lokaatioon, mutta ilmeisesti elämässä täytyy tehdä valintoja ja kakkua ei voi sekä säilyttää, että syödä. Olen miettinyt mahdollisuutta kahdessa maassa asumisesta, mutta siinä huolettaa se, että jäänkö jotenkin tietynlaiseen välitilaan, jossa oma elämä ei sitten oikein ole missään. Myös koiran kanssa reissaaminen edestakaisin Britteihin on hieman hankalaa.
Kauan kauan sitten asuimme Ruotsissa, Tukholmassa, töiden takia, muutaman vuoden. Meillä oli kuitenkin jo asunto ostettuna Suomessa ja selkeä päätös palata takaisin tuon ajan jälkeen ja sen takia aika Ruotsissa tuntui koko ajan siltä, että olemme täällä turisteina ja lomalla, vaikka siis töissä olimmekin. Jotenkin tuntui myös, että työkaveritkaan eivät pitäneet meitä siirtolaisina vaan vieraina maassaan, sillä olimme alunperin sanoneet palavamme. Hyvää aikaa! Mutta ehkä juuri siksi, että puitteet olivat koko ajan tiedossa.
Tietyt sitoumukset kotimaassa tuovat varmuutta kotiinpalaamiseen. Täällä läheiset ovat täysin sitä mieltä, että olen muuttamassa Brightoniin pysyvästi ja puoliksi vitsillä toteavat, että tännehän minä jään.
Tuttuja tunteita. Elämä on välillä välitilassa, etenkin ulkomailla se korostuu. Elin sellaisessa vuosia 2010-luvun alussa, kun asuin kahden vuoden aikana neljässä eri maassa. Epävarmuus tulevasta ja siitä, mitä oikeastaan haluaa tehdä ja missä olla, kalvasi koko ajan. Lopulta päätin asettua Espanjaan ja täällä ollaan edelleen. Palaset loksahtavat paikoilleen! Luota siihen ja yritä nauttia hetkestä 🙂
Kiitos kannustuksesta! Välillä on aina tärkeää kuulla, että päätyy lopulta aina oikeaan paikkaan. Vaikka itse uskookin niin silti välillä kaipaa sille vahvistusta.
En ole koskaan asunut ulkomailla muutamaa kuukautta kauempaa, mutta kyllä siinäkin ajassa jo ehti ihmetellä noita samoja tuntemuksia. Nuo lyhyet piipahdukset vain pönkittivät ajatusta, että haluan asua pysyvästi nimenomaan Suomessa. Olin kuitenkin tyytyväinen, että kokeilin, eipähän jäänyt mietityttämään millaista ulkomailla asuminen olisi ollut. Uskon, että kaikella mitä tapahtuu on tarkoitus. Kärsivällisyyttä limboon, loppujen lopuksi sinäkin löydät paikkasi maailmassa, siitä olen ihan varma!
Se on tärkeä käydä kokeilemassa, jotta tietää ja saa itselle varmuuden. Itse olen kaksi kertaa aiemmin asunut lyhyempiä aikoja ulkomailla ja aina ajattelen palaavani Suomeen, mutta pian huomaan haaveilevani lähtemisestä pois uudelleen. Kiitos tsempistä!