Keskustelu matkustamisen ympäristövaikutuksista ja niiden pienentämisestä on ollut tapetilla viime viikkoina monessakin matkablogissa ja syystä. Kaikki tieteelliset artikkelit ja yhteisöt ovat pääsääntöisesti tulleet siihen johtopäätökseen, ettei meno voi jatkua samalla tavalla – ainakaan jos toiveenamme on pystyä jollain tavalla ennustamaan tulevia elinolojamme ja yhteiskuntaamme.
YK:n ympäristöohjelma UNEP lanseerasi vuonna 2008 vihreän talouden käsitteen, jossa ympäristökysymysten ajateltiin ratkeavan ekologisen modernisaation avulla. Lisätään siis tehokkuutta ja vihreää teknologiaa, niin voimme jatkaa talousjärjestelmän kurssia mittavasti muuttamatta. Kymmenen vuoden aikana olemme kuitenkin joutuneet toteamaan, että teknologia tai tehokkuus ei ole tuonut ratkaisua ongelmiimme tai se on vähintään ollut liian hidasta.
Matkailun kannalta ongelmallisinta on se, että matkustaessa liikutaan yleensä paikasta toiseen jollakin päästöjä aiheuttavalla kulkuvälineellä, jalan tai pyörällä kulkemisen sijaan. Suomesta on haastavaa kulkea muualle lentämättä ja elintasomme on sen verran korkea, että viikko etelässä tai viikonloppu New Yorkissa on monelle meille arkea. Näin ollen ruokavalintojen lisäksi yksittäisen ihmisen päästöistä lentämisen osuus voi olla erittäin suuri, vaikka lentoliikenteen osuus kaikista päästöistä maailman mittakaavassa onkin vain noin viiden prosentin luokkaa. Teknologiakaan ei vihreän talouden ajatusten mukaan ole onnistunut ongelmaa ratkaisemaan.
Toisin sanoen ajatus siitä, että matkustaminen pääsääntöisesti voisi olla jotenkin ympäristöystävällistä on epärealistinen. Monet paljon matkustelevat ovatkin alkaneet kriittisesti tarkastella omaa matkailuaan ja tehneet siinä muutoksia. Oli kyse sitten päästökompensaatioista tai hitaamman matkustustavan valinnasta jokainen näistä teoista on askel parempaan suuntaan yhteisen hyvän vuoksi. Osa meistä on myös lopettanut lentämisen ja alkanut suosia lähimatkailua.
Pohdin paljon sitä, miten voin samaan sanoa välittäväni ympäristöstä ja haluavani nykytilaan muutosta sekä kirjoittaa matkustamisesta ja lisäillä Instagramiin kuvia matkoiltani. Karu totuus on se, että olen itsekäs ja en ole valmis luopumaan tietyistä asioista, jotka ovat itselleni tärkeitä. Toinen vaihtoehtoinen ei täysin poissulkeva näkökulma kumpuaa niistä syistä, miksi kirjoitan matkustamisesta.
Uskon, että matkustaminen voi olla myös avain muutokseen.
Olen aina rakastanut kulkea luonnossa ja tarkkailla sitä. Matkustamisen myötä olen päässyt ihastelemaan elämää eri puolella palloa ja haluan, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus nähdä ne lajit mitä olen nähnyt omin silmin muuallakin kuin museoissa.
Matkustaessa olen myös ensimmäistä kertaa todennut, että globaali talousjärjestelmämme on oma tuotoksemme, jota me voimme halutessamme haastaa ja rakentaa uutta. Kulutusyhteiskunta on länsimainen tuotos, johon olemme vetäneet kaikki mukaan, mutta joka ei näytä tuottavan onnellisuutta oikeastaan kenellekään. Sen sijaan monet matkaajat haluavat kokeilla elämää erilaisia arvoja painottavissa yhteiskunnissa.
Matkoillani pyrin keskustelemaan ihmisten kanssa ja kuulemaan tarinoita, joita muilla on kerrottavanaan. Olen nähnyt millaista kärsimystä viha ja epätasa-arvoisuus voi aiheuttaa. Samalla olen todennut sen, miten samanlaisia me pohjimmiltaan olemme.
Globalisaation myötä toiveet uudenlaisen maailmanlaajuisen yhteisöllisyyden ja yhteistyön mahdollisuuksista olivat pitkään tapetilla. Yhteiskuntien sulkeutumisen myötä ajatus maailmankansalaisuudesta näyttää kuitenkin hälyttävästi lipuvan jonnekin ulottumattomiin Brexitien vanavedessä.
Maailmankansalaisuus ei kuitenkaan ole vielä kuopattu, sillä meillä on aktiivinen matkailusta, uuden näkemisestä ja kokemisesta kiinnostunut porukka. Meillä on mahdollisuus näyttää myös muille mitä kohteita me haluamme tällä planeetalla suojella, mitä voimme saada aikaan yhteistyöllä sekä millaisia vaihtoehtoisia elämäntapoja meillä on.
Matkailu voi parhaimmillaan edistää suvaitsevaisuutta, yhteisöllisyyttä ja rauhaa sekä haastaa vallitsevia epätasa-arvoisia rakenteita. Vaihtoehtoisia tapoja toimia on syntynyt yhteistyössä eri tahojen kanssa. Yksi esimerkki näistä on on Buen Vivir eli hyvän elämän ideologia, jossa tavoiteltavaan elämään kuuluu tiiviisti henkisyys, sekä yhteisön ja luonnon hyvinvointi.
Me olemme etuoikeutettuja voidessamme matkata. Me matkailijoina teemme tietoisen päätöksen matkustaa, vaikka tiedämme sen aiheuttavan ongelmia ympäristölle. Me matkailijoina voimme myös olla edistämässä laajempaa muutosta ja se on mielestäni tarpeeksi hyvä syy yhä matkustaa, sillä lopulta isot ratkaisut voidaan tehdä vain yhdessä.
Jutun taustalla käytettyjä artikkeleita:
Beling, A. & Vanhulst, J. & Demaria, F. & Rabi, V. & Carballo, A. & Pelenc, J. 2018. Discursive Synergies for a ‘Great Transformation’ Towards Sustainability: Pragmatic Contributions to a Necessary Dialogue Between Human Development, Degrowth, and Buen Vivir. Ecological Economics.
Loiseau & Saikku & Antikainen& Drostec & Hansjürgensc & Pitkänen & Leskinen & Kuikman & Thomsene. 2016. Green economy and related concepts: An overview. Journal of Green Production.
Esität hyviä näkökulmia. Erityisesti minuakin kiehtoo matkailussa se, että sen kautta oppii ymmärtämään maailmaa eri näkökulmista. Minun olisi helppo paheksua sellaista matkailua, jossa vain lennetään jollekin rannalle makoilemaan ja asutaan kansainvälisissä turistihotelleissa turistikeskuksissa. Se ei minun mielestäni edistä oikein mitään hyvää, eikä sellaisessa matkailussa oikeastaan tutustuta maailmaan mitenkään. Mutta ymmärrän myös sen, että olen tässä nyt valmis paheksumaan jotain sellaista, mitä en itse edes harrasta. Jos sellainen on jollekin tärkeää, hän ei ehkä ole siitäkään valmis luopumaan. Jatketaan aloittamaasi hyvää keskustelua!
Toki mietin paljon sitä voisiko saman ”maailman avartumisen” saada aikaan ilman matkustelua kaukomaihin ja onko tämä näkemykseni vain puhtaasti itsekäs selittely jolla oikeutan matkustelun, koska se tekee minut itseni onnelliseksi. Toinen keskustelu on myös se voimmeko jotenkin arvottaa matkustelua ja jos voimme niin millä mittareilla ja kuka saa ne päättää. Mikäli mennään ympäristö ensimmäisenä arvona matkustammeko jatkossa jalan tai pyörällä lähikuntiin.
Apua, kirjoitun just pitkä ja mahtavan kommentin mutta se katosi johonkin 😀 Mutta siis, hyvä aihe! Olen tätä asiaa itsekin paljon pyöritellyt, vastuullinen matkailu kun on itselleni todella tärkeää ja työskentelen sen parissa. Ihan yksiyhteen matkailu ja ympäristön tuhoutuminen ei mene. Se miten ja millä tavalla matkustaa vaikuttaa todella paljon. Matkaan lähtiessä jokainen tekee päätöksen mitä haluaa tukea; paikallisten taloutta vai monikansallisia ketjuja. Esim all inclusivien taustalle kätkeytyy usein orjatyötä ja paikallisten tulojen näivettymistä. Parhaimmillaan matkailu voi avartaa ja saada näkemään uusia puolia maailmasta ja elämästä. Jatkuva lentely on käsittämättömän edesvastuutonta ja se tulisi lopettaa, vaikka en näe kuitenkaan mahdollisena että lentomatkailu kokonaan tulisi loppumaan.
Itse olen hitaaseen matkailuun ihan höyrähtänyt ja vietämmekin nyt perheeni kanssa kahden vuoden lentolakkoa. Se on hämmästyttävää kuinka paljon vaihtoeetoja on kun ei lennä, en koe lentämättömyyttä mistään luopumisena, pikemminkin päinvastoin.
Hyviä näkökulmia ja muistutus siitä, että matkailun vastuullisuus ei rajaudu vain ympäristökysymyksiin. Mietin välillä sitä kuinka paljon tulisi matkakohdetta valitessa ottaa huomioon esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksiä, koska matkakohteen valinnalla teetkin juuri tuon päätöksen siitä mitä haluat tukea.
Mekään emme ole lopettamassa matkailua, sillä lentäminen on kuitenkin aika pieni osa kokonaisuutta. Omalta osaltamme, koska senioreina käytämme matkoillamme rahaa ja palveluita melko hulppeasti, koemme myös työllistävämme kohdemaissa hotelleissa, ravintoloissa, oppaita, autonkuljettajia ja siltä osin jakavamme omastamme myös heille reilulla tavalla. Minusta tällä tavalla matkailulla on paljon muitakin kuin ympäristövaikutuksia, jotka nekin kannattaa ottaa huomioon.
Matkailulla on toki positiivisia vaikutuksia esimerkiksi talouteen ja monissa maissa turismi tuo suurelle joukolle ihmisiä elannon. Toki on hyvä pohtia miten voimme lisätä positiivisia vaikutuksia samalla kun vähennämme negatiivisia.
Sinällään – vaikka aihe on itsellänikin ollut useassa postauksessa esillä – tähän on tullut hieman tylsä ”viherpesun” ja selittelyn ilmiö, ja ihan ymmärrettävästi. Faktaa on, että matkailu on iso ympäristöriski, mutta toisaalta ymmärrän sen että siitä luopuminen on oikeasti todella vaikeaa. Itsellenikin. Ja mielestäni yksilöiden syyllistys ei tässä ole avain onneen. Ehkäpä meidän sukupolvemme saa haastettua sen nykyisen markkinatalouden ja tämän epäoikeudenmukaisen järjestelmän?
Koen itse, että on tärkeää selittää vähintään itselleen miksi matkustaa ja sen jälkeen punnita sitä onko se sen arvoista. Toistaiseksi olen ajatellut, että on. Erittäin mielenkiintoista ajatella josko meillä voisi olla jokin erilainen tapa elää ja jos niin millainen ja miten siihen päädyttäisiin!