Viikonloppuvisiitti Tampereelle

Paras tapa viettää vapaa-aikaa ja rentoutua on matkailu. Normaalin viikonlopun aikana ei kuitenkaan ehdi kovin kauaksi lähtemään, mutta välillä on kiva vähän vaihtaa maisemaa ja nauttia toisen kaupungin tunnelmasta. Tampere onkin viikonloppumatkailun kestosuosikkejani, sillä kaupungista löytyy tekemistä ja matka pääkaupunkiseudulta taittuu nopeasti junassa istuen ja maisemia katsellen.

Parasta Pad Thaita Purebitessa

Lauantaipäivä Tampereella alkoi jäätelöaamupalalla Koskikeskuksen Minetti jäätelökahvilassa. Vaikka Banana split on jäätelöannosten kestosuosikkini päädyin aloittamaan aamun Kinder-jätskillä. Lyhyen shoppailutuokion jälkeen aloimme miettimään sopivaa lounaspaikkaa ja arvoin hetken pystyisinkö syömään jo thaimaalaista ruokaa joulukuun reissumme ja sieltä saadun ruokamyrkytyksen jälkeen. Päätin kuitenkin, että jossain vaiheessa on päästettävä tuosta kokemuksesta irti ja valitsimme kohteeksemme thai-wokkeja tarjoilevan Purebiten, joka osoittautui nappivalinnaksi.


Thaimaan reissulla en syönyt kertaakaan Pad Thaita, koska en uskaltanut aivan luottaa siihen, että gluteenittomuuden käsite ymmärrettäisiin, joten pysyttelin ruoissa, joissa kykenin näkemään riisin. Niinpä valitsin tämän ruuan listalta sitten Tampereen vierailulla. Annokseen sai valita haluamansa lisukkeen ja tulisuuden asteen. En ole kovin tulisen ruuan ystävä, joten päädyin mietoon vaihtoehtoon, josta löytyi ainakin itselleni sopivasti makua. Onnistuin tykästymään tämän paikan Pad Thai annokseen niin kovasti, että aloin melkein suunnittelemaan seuraavaa vierailuani Tampereella ja Purebiteen. Jotta kaikki rahani eivät tulevaisuudessa menisi junamatkailuun hki-tre väliä otan mielelläni vastaan tietoja siitä missä Helsingin ravintolassa saisi superhyvää Pad Thaita?

Salahuoneita Vakoilumuseossa

Matkalla valitsen yleensä yhden käyntikohteen per päivä ja tälle visiitille olin suunnitellut käynnin Vakoilumuseossa. Kyseisessä museossa on tullut vierailtua joskus lapsena, mutta tästä käynnistä en paljon muista. Museo oli kiinnostava myös näin aikuiselle ja parasta on päästä itse kokeilemaan erilaisia juttuja asioiden katselun lisäksi. Onnistuimme muun muassa löytämään museoon kätketyn salahuoneen, mutta sen sijaan kassakaapin koodia emme saaneet murrettua. Paikasta olisi voinut myös etukäteen varata valheenpaljastustestin 40€ hintaan. Tällä kertaa en viitsinyt siihen sijoittaa, mutta hauska idea esimerkiksi joihinkin teemajuhliin tai kaveriporukalla.

Scandic Tampere City

Tykkään olla yötä hotellissa, sillä itselle hotelliyössä on aina jotain pientä luksuksen tuntua muhkeine tyynyineen ja aamupaloineen. Valitsimme hotelliksi Scandic Cityn sen keskeisen sijainnin ja hyvän aamupalan takia. Huoneet ovat todella perustasoa eikä hotellissa itsessään ole mitään kovin erikoista. Hintaansa nähden voisi odottaa hieman enemmän, mutta ilmeisesti Tampere on melko hintava kaupunki hotellien suhteen. Mikäli sijainti aivan Stockmannin vieressä ei ole must suosittelen ennemmin kohteeksi Tampere-talon lähellä olevaa Lapland Hotels Tamperetta.
Käväisimme myös testaamassa hotellin kuntohuoneen, joka on melko pieni sisältäen muutaman laitteen. Kevyen treenin saa huoneessa mukavasti tehtyä, mutta jos haluaa kuntoilla reissussa kannattaa suunnata johonkin lähialueen kuntosaleista. Scandicin aamupalat ovat itselleni se syy miksi mielellään yövyn kyseisessä paikassa, sillä gluteenittomuus on otettu erittäin hyvin huomioon ja tarjolla on ehkä parasta gluteenitonta leipää mitä olen ikinä syönyt. Pitäisi varmaan selvittää josko kyseistä leipää saisi jostakin ostettua myös kotiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related Posts

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top