Kapkaupunki esittäytyy mediassa pitkälti vastakohtien kautta. Matkailuun keskittyvissä jutuissa hehkutetaan upeaa luontoa sekä hienoja kokemuksia samalla kun media keskittyy slummialueiden jengiväkivaltaan. Vastakohdat ovat nähtävissä kaupungin jokapäiväisessä elämässä, mikäli molemmat puolet haluaa nähdä, mutta mukaan mahtuu myös paljon enemmän harmaan sävyjä kuin nämä yleiset narratiivit antavat ymmärtää. Paikasta löytyy kuin löytyykin henkeä salpaavia luontokohteita ja luksusta helikopteriajeluista viiden tähden ravintoloihin. Samalla suurin osa kaupungin väestöstä asuu kaukana keskustasta townshipalueilla slummissa saapuen päivittäin töihin taksifirmoihin ja siivoamaan, jos ovat saaneet työn keskustasta ja sinne on mahdollista liikkua.
Tämä artikkeli aloittaa Kapkaupunkiin keskittyvän postaus-sarjan, jossa esittelen Kapkaupunkia omien kokemusteni kautta kuitenkin matkailuun keskittyen. Ensimmäinen postauksessa tutustutaan lyhyesti Kapkaupungin lähihistoriaan ja sen vaikutuksiin kaupungin nykymenoon.
Apartheid historia kertoo tarinaa laillistetusta sorrosta
Apartheid politiikan eli rotuerottelupolitiikan juuret juontavat kolonialismiin ja pitkälle historiaan, vaikka varsinaisesta apartheid politiikasta puhuttaessa tarkoitetaan 1940-luvulla alkanutta ajanjaksoa. Rotuerottelupolitiikan tähtäimenä oli erotella värilliset ja mustat valkoisesta väestöryhmästä turvaten valkoisten työläisten edut muita ryhmiä sortamalla.
40-luvulla seka-avioliitot kiellettiin ja pian säädettiin myös moraalittomuuslaki, jolloin sukupuolisuhteet valkoisten ja ei-valkoisten välillä olivat laitonta toimintaan. Jokaisen tuli myös kantaa mukanaan henkilökorttia, joka osoitti muun muassa henkilön etnisen ryhmän, josta voitiin tarkistaa oikeus oleskella tietyillä alueilla. “White only” -kyltit rannoilla, busseissa ja kouluissa muistuttivat kaupunkilaisia siitä, yhteiskunnan palvelut olivat tarkoitettu tietylle väestöryhmälle.
Politiikan pidemmän tähtäimen tavoitteena oli ajaa segregaatiota eteenpäin niin, että valkoisten ja muiden ryhmien alueet ovat selkeästi erotettu toisistaan. Hallitus alkoikin siirtää mustaa väestöryhmää kauas kaupungin keskustasta heille varaamalleen alueille ja miljoonat ihmiset menettivät näissä pakkosiirroissa kotinsa.
70-luvulla omille alueilleen siirretyille väestöryhmille osoitettiin yhä selkeämmin heidän paikkansa tämän ajan yhteiskunnassa eväämällä heiltä kansalaisuus. Arviolta 8 miljoonaa ihmistä menetti kansalaisuutensa.
1990-luvulla painostuksen alla apartheid järjestelmä purettiin ja valkoinen vähemmistövalta vaihtui demokratiaksi.
Historian tapahtumat kaupungin kehityksen esteenä
Maan nykyistä politiikkaa voidaan pitää jossain määrin hyvin liberaalina ja politiikan keskiössä on eriarvoisuuden poistaminen monilla asetuksilla ja lailla, jotka pyrkivät suojelemaan heikommassa asemassa olevia.
Käytännössä apartheidin eriarvoistavia vaikutuksia ei ole kuitenkaan onnistuttu poistamaan ja kaupunki on yhä erittäin jakautunut apartheidin aikaisten jakolinjojen mukaisesti erityisesti taloudellisesti. Köyhyys ja työttömyys ovat haasteita, jotka ovat pääosin ongelma mustan väestöryhmän keskuudessa. Väestöryhmien erot näkyvät myös palkoissa, sillä valkoinen väestöryhmä tienaa kolminkertaisesti enemmän mustaan väestöryhmään verrattuna.
Apartheidin aikana asuinalueet rakennettiin niin, että poistuminen omalta alueelta on mahdollisimman hankalaa ja eri väestöryhmät pysyisivät omalla alueellaan. Alueet onkin erotettu toisistaan jokien, moottoriteiden ja eri asutusalueiden avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liikkuminen eri alueiden välillä on yhä haastavaa ja paikoin mahdotonta.
Parempi elämä on nykyään monelle teoreettisesti mahdollista, mutta todelliset mahdollisuudet amerikkalaiseen unelmaan ovat monelle juuri sitä – unelmia. Vakio taksikuskimme, useamman lapsen äiti, kertoi meille halustaan tarjota lapsilleen parempi tulevaisuus. Työ taksikuskina ja mahdollisuus jättää lapset hoitoon työpäivien ajaksi mahdollisti rahan keräämisen ja myöhemmin muuton pois slummista keskusta-alueelle. Keskusta-alueella asuminen tarjoaa lapsille paremmat mahdollisuudet hakeutua työelämään ja pysyä poissa slummialueiden ongelmista.
Tässäkin tarinassa on kuitenkin monta onnenpotkua, kuten virallisen työpaikan saaminen, sekä mahdollisuus liikkua pitkät työmatkat turvallisesti sekä paikka, johon jättää lapset työvuorojen ajaksi. Monelle township-alueella asuvalle työpaikka virallisella sektorilla on käytännössä kaukainen ajatus ja konkreettiset mahdollisuudet tämän unelman toteuttamiseen huonot. Lapsia voi olla vaikea jättää työpäivän ajaksi, jollei turvallista hoitopaikkaa löydä läheisistä aikuisista. Myös kulkeminen työpaikalle voi olla aikaavievää ja käytännössä turvattomuuden takia mahdotonta, jollei satu omistaan omaa autoa. Todennäköisesti tästä syystä jengi-elämä ja sen tarjoamat mahdollisuudet voivat tuntua houkuttelevilta.
Vesikriisi marginalisaation kuvaajana
Konkreettisimmin eron näkee päivittäisessä elämässä alueellisena segragaationa. Keskusta-alueella asuu pääsääntöisesti rikasta valkoista väestöä ja suurin osa mustasta väestöstä asuu köyhillä alueilla kaukana kaupungin ulkopuolella. Musta väestö asuu siis pääsääntöisesti alueilla, joihin väestöä siirrettiin apartheidin aikana. Näiden alueiden palvelutaso on myös huomattavasti heikompi kuin keskustan, ja monet asuvat epävirallisissa hökkeleissä ilman juoksevaa vettä tai wc-tiloja. Kaupunki pyrkii parantamaan palveluinfrastruktuuriaan ja juoksevan veden hanoja on sijoitettu syrjemmällä sijaitseviin yhteisöihin keskimäärin niin, että asutuksesta pitäisi päästä käsiksi juoksevaan veteen 200 metrin säteellä. Ero keskustan hulppeaan elämäntyyliin on silti käsinkosketeltava.
Kaupunki on myös pitkään kärsinyt vesikriisistä ja vuonna 2018 haaste kulminoitui, kun vesi uhattiin katkaista suurelta osalta kaupunkia “Day Zerona” eli päivänä, jona vesi loppuisi kokonaan. Vedenkäytössä on myös suuria eroja alueittain. Vauraalla Rondebochin alueella vettä kuluu noin 1900 litraa päivässä kun taas Langan “slummialueella” vettä käytetään noin 500 litraa päivässä. Vasta vesikriisin huomattava paheneminen toi vauraille alueille rajoituksia vedenkäytössä ja esimerkiksi uima-altaiden täyttäminen kunnallisella vedellä kiellettiin. Rahalla kuitenkin saa ja uima-altaat ja viheriöt hoidetaan muista provinsseista tuotavilla vesikuljetuksilla tai omalla luvanvaraisella pohjavesikaivolla. Hanaveteen on tullut myös rajoituksia ja vesikriisin aikaan hanavettä sai käyttää 50 litraa päivässä. Saman verran suomalainen käyttää päivässä wc:n huuhteluun.
Matkailijana Kapkaupungissa
Matkailu on Kapkaupungissa tärkeä elinkeino, joka työllistää satoja tuhansia ihmisiä ja voi tarjota elintärkeitä työmahdollisuuksia. Toisaalta vastuullinen matkailu kohteessa vaatii matkailijalta perehtymistä kaupungin tilanteeseen ja ymmärrystä omista valinnoista.
Kapkaupunki on paikka, jossa matkailija voi nauttia luonnosta, hyvästä ruoasta ja elämyksistä ja suosittelenkin kohdetta lämpimästi kaikille. Samalla kaupunki voi myös tarjota meille ymmärrystä siitä, miten pitkät ja hirveät vaikutukset rakenteellisella väkivallalla ja sorrolla voi olla. Toivon, että kaupungin historiaan ja nykyisiin haasteisiin tutustuminen edes pintapuolisesti auttaa näkemään ongelmien synnyn taustaa ja ymmärtämään niitä ihmisiä, joita matkallaan tapaa. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen on myös tärkeää, jotta voimme yhdessä varmistaa, ettemme toista menneisyyden vääryyksiä.
Lähteet:
Rodina, L. (2016). Water services, lived citizenship, and notions of the state in marginalised urban spaces: The case of khayelitsha, cape town, south africa.
Mielenkiintoinen postaus! Kapkaupunki on itselleni kieltämättä todella tuntematon kohde.
Ennen lähtöä minulla oli Kapkaupungista hyvin ristiriitainen kuva, sillä olin katsonut pari dokumenttia, joissa lähinnä puhuttiin township-alueiden jengiväkivallasta ja toisaalta katsonut kuvia helikopteriajeluista ja mielettömän hienoista maisemista. Osoittautui, että Kapkaupunki oli paljon enemmän ja koostuu myös monista harmaan sävyistä.
Kiinnostavia tietoja Kapkaupungista. Samaan tapaan kait värillisten huonompi asema monella saralla Yhdysvalloissa edelleen historiasta juontuvaa. Toisaalta sitten taas vaikka Zimbabwessa taidettiin mennä äärimmäisyyksiin häätämällä käytännössä valkoiset maasta, jolloin lopputuloksena taas oli elinkeinojen romahtaminen, kun värillisillä ei kuitenkaan vielä tuossa tilanteessa ollut vaikka isojen tilojen hoitamisen vaatimaa kokemusta. Vaikeita asioita.
Kolonialismin vaikutuksesta on monenlaisia teorioita ja eri konteksteissa tietysti myös tilanteet ovat erilaisia. Tässä postauksessa nostin esiin omia ajatuksiani ja tulkintojani, joskin jonkin verran pohjaten niitä esim tutkimustietoon. Vaikeita asioita todellakin, mutta myös tärkeitä nostaa keskusteluun.
Kapkaupungin historiasta olen lukenut melko paljonki ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymysten vuoksi, mutta matkakohteena se on tuntemattomampi. Sen tiedän, että Kapkaupungista pohjoiseen on upeita luontokohteita.
Itse en ehtinyt pahemmin Kapkaupungista lähteä, mutta kiinnostaisi nähdä myös enemmän Etelä-Afrikkaa. Onko sinulla suosituksia hyvistä kirjoista joita voisi laittaa lukuun?
Myös minulla on ristiriitaiset fiilikset Kapkaupungista, mutta todella mielelläni joku päivä siellä kävisin. Vielä on koko eteläisen Afrikan seutu käymättä täysin, ja olen vieraillut vain yksittäisissä Pohjois-Afrikan maissa.
Kapkaupunki on itselleni ensimmäinen kosketus Afrikan mantereeseen ja olisi mielenkiintoista tutustua eri maihin.
Mielenkiintoinen juttu, kiitos! Varsinkin kun alustavasti ollaan mietitty eteläistä Afrikkaa ensi vuodelle. Ihan totta, että matkailijana kannattaa tutustua myös kohteiden historiaan ja tilanteeseen. Saa myös matkasta näin enemmän irti.
Kapkaupunkia suosittelen ehdottomasti, jos suuntana on eteläinen Afrikka. Paljon mielenkiintoista koettavaa ja mahdollisesti myös ajatuksia herättävää. Monen kohteen historiassa ja nykyisyydessä olisi paljon opittavaa ja tutustuttavaa. Monesti mahdollisuus oikeasti oppia tuntemaan jotakin paikkaa on kiinni myös hieman tuurista ja niistä kohtaamisista ja keskusteluista, joihin päätyy.
Tottahan tuo enimmäkseen on. Kävin parissakin townshipissä, vaikeudet olivat juuri nuo; työpaikan saanti, tolkuttoman hankalat työmatkat koska ei julkista liikennettä, lastenhoidon järjestäminen, jengit ja väkivalta.
Toisaalta maa on täynnä niitä hienoja luontokohteita, ne ovat juuri niin hienoja kuin mainostetaankin.
Paikan luontokohteet ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia. Township vierailut tuovat kyllä matkaan erikoisen kontrastin.
Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Jos voisi matkailla Kapkaupunkiin, niin että siellä kuluttamani raha ohjautuisi suoraan huonommassa asemassa olevien ihmisten elinolojen parantamiseen, niin se olisi mahtavaa… taitaa olla utopistinen toive vaan.
Uskon, että kun matkailijat alkavat kiinnittää enemmän huomiota vastuullisuuteen alkaa tämä muuttaa asioita. Ehkä hitaasti, mutta varmasti. Vaikkei koko systeemiä voikaan yksinään muuttaa voi kuitenkin tehdä matkustellessaan valintoja, joilla voi pyrkiä ohjaamaan rahaa paikallisille isojen yritysten veroparatiiseihin suuntamien rahojen sijaan.
Kiva juttu! Kapkaupunki kiinnostaisi erityisesti sen luonnon vuoksi mutta kyllä tuo historiakin kiinnostaa. On niin keskipiste ollut tuon rotuerottelun suhteen. Harmi vaan, että siellä on hiukan levotonta.
Luontoa ja hyvin erilaista sellaista paikasta löytyy. Lakot ja mielenosoitukset ovat yleisiä, mutta muuten sanoisin, että paikassa on suht vakaata. Toki turvallisuus on eri luokkaa kuin esim monissa Euroopan kohteissa, mutta en näkisi olevan erityisen levotonta tai tilanteen muuttuneen radikaalisti.
Kiitos, mielenkiintoista tietoa ja hyvä tietää ja tuntea myös historiaa. Kiva, jos kohteesta tulee lisää postauksia vielä myös matkailun näkökulmasta.
Postauksia on suunnitteilla sarja, jossa nostettaisiin esiin hieman erilaisia näkökulmia paikasta.
Hyvä kirjoitus ja muistutus taas siitä että eihän näistä apartheid asioista ole kovin pitkä aika, Kapkaupunki on minullakin mielessä, jos joskus Safarin saan toteutettua. Tämä vesiasia on kyllä ihan uskomaton, harvoin sitä tulee ajatelleeksi paljonko vettä kuluu arjessa. Itseäni aina raivostuttaa kotona kun huomaan, että joku lorottelee vettä turhaan.
Apartheid-ajasta ei tosiaankaan ole kauaa ja mielestäni on tärkeää muistaa ja aktiivisesti oppia historiasta. Matkailijana pienillä teoilla, kuten esimerkiksi veden säästämisellä tai uima-altaattoman hotellin valinnalla voi jo osaltaan vaikuttaa. Matkailu on kuitenkin tärkeä tulonlähde, joten suosittelen silti maahan matkaamaan.
Kiitos selkeästä, informatiivisesta ja herättelevästä kirjoituksesta! Minulla oli jonkinlainen käsitys apartheidistä noin suurin piirtein, mutta en tiennyt tilanteen olleen (ja olevan edelleen) noin vaikea. En ole vielä käynyt Etelä-Afrikassa, mutta se on yksi niistä maista Afrikassa jonne haluan ehdottomasti joskus vielä matkustaa.
Mukava kuulla, että kirjoitus herätti ajatuksia. Kapkaupunkia suosittelen ehdottomasti kohteena. Kaupungin kontrastin ja kaikkien harmaan sävyjen näkeminen livenä on täysin erilainen kokemus kuin tarinoiden kuunteleminen toisen kertomana.
Mielenkiintoinen teksti. Itse lähden Etelä-Afrikkaan maanantaina ja oikeastaan ilman mitään ennakko-odotuksia. Kyseessä on pressimatka, joten en voi ohjelmaan itse vaikuttaa. Katsotaan, mitä minulle halutaan esitellä maasta : D
Mielenkiintoista! Innolla odotan, että pääsen lukemaan sitten blogista lisää ja mitä pressimatkalla keskityttiin näyttämään.
Todella mielenkiintoinen kirjoitus. Olen ollut Afrikassa ainoastaan Gambiassa, Egyptissä ja Tansaniassa. Itselläni on kyllä ”listalla” Kapkaupunki ja tämä nosti taas kiinnostusta!
Itselläni ei ole kokemusta muista Afrikan maista, joten ei pysty vertailemaan, mutta halua olisi nähdä myös muuta osaa mantereesta.
Todella hyvää pohdintaa. Olen itsekin monesti hymähdellyt sille miten mustavalkoista kirjoittelu Kap Kaupungista on. Itse koin paikan upeana luontokohteena missä vähän boheemi ja urbaani kulttuuri sekoittuva mielenkiintoisella tavalla. Toki paljon Afrikassa matkanneena tiedostin olevani kuplassa.
Toisaalta ei ne townshipitkään aina niin kamalia ole. Reilu 10 vuotta sitten tutustuin matkaoppaaseen Johannesburgissa, jonka yllyttämänä lähdin Soweto-kierrokselle. Vastustin tätä viimeiseen asti koska kierroksen ajatus oli viedä rikkaita turisteja katsomaan köyhiä ihmisiä ja kurjia asumuksia, ja näinhän se olikin. Mutta se, mitä itse sain tästä kierroksesta oli se, miten onnellinen ja ylpeä tämä meidän opas oli siitä, että oli Sowetolainen, siitä miten he itse ovat kaupunkiaan kehittäneet. Hänellä ei ainakaan ollut mitään tarvetta muuttaa sieltä pois, päinvastoin. Mutta kuten hyvin sanoit ” mukaan mahtuu hyvin paljon harmaan sävyjä”
Kapkaupungista on helppoa nähdä tuo turistipuoli, kuten lomaillessa yleensäkin. Taustan ymmärtäminen kuitenkin ehkä auttaa paremmin ymmärtämään esimerkiksi kaupungin turvallisuustilannetta.
Townshipejä on tosiaan erilaisia, joista monessa on rakennettuja pieniä taloja omalla pihalla ja vesijohtovedellä. Slummikierrokset ovat kinkkinen juttu, mutta itse koen, että myös mahdollisuus paikallisille osallistua talouteen ja tienata matkailusta.
Musta on aina tosi surullista lukea näistä historian hirveistä esimerkeistä, jotka kuitenkin vielä tietyllä tavalla elää, apartheidin loppumisesta huolimatta. Tämä juttu oli kuitenkin hyvin kirjoitettu! En ole koskaan voinu ymmärtää miksi ihmisiä pitää karsinoida rodun, sukupuolen, seksuaalisuuden tai varallisuuden mukaan. Niin väärin!
Hirveää, mutta tarpeellista. Katsoin juuri eilen elokuvan Kingmaker, joka paneutui Marcosien hallintoon Filippiineillä ja totesin, että näistäkään kauheuksista en ole pahemmin kuullut. Tärkeää on muistaa historia, jotta siitä voitaisiin oppia.